Tiedeyhteisön itsearviointi

(16.10.12)

Suomen Akatemian uusin arviointiraportti Tieteen tila 2012 on valmistunut. Vaikka kyse on jo vuonna 1997 alkaneesta arviointien sarjasta ja vaikka arviointeja on tehty Akatemiassa pitkälti samojen tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti, on jokainen raportti silti omanlaisensa.  Erilaisuudet perustuvat osin harkiten tehtyihin valintoihin, osin ajassa, ympäristössä ja tieteen kentässä tapahtuneisiin muutoksiin.

Tieteen tila 2012 -raportin valmistelu alkoi kesällä 2011. Arviointiprosessiin osallistui suuri joukko arvostettuja tieteentekijöitä eri tieteenaloilta, näin varsinaisen arvioinnin on tehnyt 366 suomalaista tutkijaa eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Joiltakin tietyiltä aloilta oli hiljattain valmistunut oma arviointiraportti, jonka tuoreita tietoja saatettiin suoraan hyödyntää myös tätä raporttia tehtäessä. Tieteen tilan arviointi on näin ollen suomalaisen tiedeyhteisön tekemä arviointi omasta tilastaan.

Ainakin terveyden tutkimuksen alueella Akatemiaan yhteisiin työpajoihin kokoontuneet tutkijat kokivat mahdollisuuden arvioida kollegoidensa kanssa oman tieteenalansa tilaa poikkeuksellisen tärkeänä ja mielekkäänä. Samaa on kuulunut muidenkin tieteenalojen piiristä. Kiireiset tieteentekijät olivat valmiita panostamaan aikaansa ja tietojaan yhteisen näkemyksen rakentamiseen. Vahvuuksien ja heikkouksien analysointi vertaisryhmässä synnytti oivalluksia, paljasti hiljaisia signaaleja ja kiteytti johtopäätöksiä. Uhkien ja mahdollisuuksien yhteinen visiointi tuotti alakohtaisissa työpajoissa jopa joitakin rohkeitakin ideoita ja radikaaleja ratkaisumalleja.

Tieteen tila 2012 -raporttiin on kirjattu etupäässä ne näkemykset, jotka ovat olleet kaikille tieteenaloille yhteisiä. Niinpä raportin johtopäätökset ja kehittämisehdotukset ovat suurelta osin tiedeyhteisössä yleisesti tunnettuja ja jossain määrin jo ”työn alla” olevia asioita. Raportin julkistamistilaisuudessa kyseltiinkin, miksi uudet ideat ja visiot puuttuvat raportista. On hyvä, että varsinaisen painetun raportin lisäksi myös työpajojen tuottamat alakohtaiset materiaalit ja niiden innovaatiot ovat myös avoimesti tiedeyhteisön käytettävissä.

Arviointia tehtiin toisaalta vertailemalla Suomen tieteen tilaa sopivien maiden tieteen tilasta kertoviin tunnuslukuihin ja -mittareihin. Myös julkaisuihin liittyviä bibliometrisiä analyysejä on hyödynnetty.  Näin tiedekentässä omaa tilaa peilataan vertaisia vasten. Toisaalta raportissa on arvioitu suomalaisen tutkimuksen tilaa Akatemian hallituksen eurooppalaiselta pohjalta tekemiä tiedepoliittisia linjauksia, ns. suuria haasteita, vasten.  Tämä lienee askel kohti uudenlaista visioinnin ja yhteisen tahtotilan etsintää jo rutinoituneen analyyttisen otteen jatkeena.

Mihin itsearviointia tarvitaan?

Onko näistä tieteen tila raporteista ollut hyötyä? Mihin tällaisella työllä voidaan vaikuttaa ja mihin pyritään vaikuttamaan? Suomessa helposti ajatellaan, että tiukan ja asiallisen analyysin johtopäätökset tehdään ikään kuin muita tahoja ja heidän toimenpiteitään varten. Kuitenkin itsearvioinin todellinen mielekkyys rakentuu aina sen varaan, mitä arvioiva taho itse voi tehdä ja tekee. Keskeistä nyt onkin seurata, mitä tiedeyhteisö Suomessa tekee jälleen yhden tällaisen raportin jälkeen.

Suomen hallituksen käynnissä olevan tulevaisuusselonteon monissa erilaisissa työryhmissä on syntynyt uusi, käyttökelpoinen termi: pessimistin, optimistin ja realistin jatkeeksi syntyi käsite ”potentialisti”. Juuri tällä tavalla tiedeyhteisön itsensä pitäisi nyt tarkastella vastavalmistunutta Tieteen tila 2012 -raporttia. Mitä potentiaalisia mahdollisuuksia tehty työ antaa kaikille tieteen tekemisen tahoille, jotta suomalainen tiede voi kehittyä eteenpäin hyvästä eurooppalaisesta keskitasosta.

Tämän hetken tieteellisen tutkimuksen yksi haaste on vaikuttavuuden osoittaminen. Mihin kaikki tieteeseen osoitettu raha menee ja mitä sillä saadaan aikaan? Mihin tieteelliset tulokset vaikuttavat ja miten? Tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuuden arvioinnista on jo hyvää vauhtia muodostumassa oma, uusi tieteenlajinsa. Mutta jotta tutkijoilta voi vaatia vaikuttavuuden analysointia ja osoittamista, tiedeyhteisön itsensä tulee kyetä osoittamaan, että tieteellisillä arvioilla on vaikuttavuutta. Se puolestaan on tieteentekijöistä itsestään ja heidän innovatiivisuudesta ja motivaatiosta riippuvainen.

Professori Tuula Tamminen
Tampereen yliopisto
Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja