Sektoritutkimusta koskevat muutokset on tarpeen valmistella huolellisesti

(22.11.2012)

Pari viikkoa ennen lokakuun alkupuolen Tieteen tila ja taso -arvion julkistamista julkaistiin toinen tämän syksyn odotetuista tiededokumenteista. Tutkimus- ja innovaationeuvoston toimeksiannosta kolme selvityshenkilöä oli pohtinut ns. sektoritutkimuksen eli valtion tutkimuslaitosten uudelleen järjestelyjä. Kuten hääkoltussa niin ehdotuksessa oli jotain vanhaa, jotain uutta ja muutama sininen ajatus. Vanhaa olivat muun muassa jo muutamassa aiemmassa samaa asiaa peranneessa selvityksessä ehdotettu tutkimuslaitosten kokoaminen suuremmiksi yksiköiksi ja uutta uuden laajan tutkimusrahoitusinstrumentin perustaminen Suomen Akatemian yhteyteen. Näkökulmasta riippuen sinisiä ajatuksia voisi edustaa vaikkapa tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteistyön tiivistäminen.

Kuten sanottu, niin sektoritutkimuksen uudistamista on tuumailtu muutaman kerran aiemminkin. Tähän mennessä toteutuneet uudelleen järjestelyt ovat olleet kokonaisuuteen nähden maltillisia; kärjessä Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi. Sektoritutkimukseen on myös aiemmin yritetty muodostaa uutta, mutta nykyisten asiantuntijoiden ehdotusta selvästi suppeampaa rahoitusinstrumenttia – tosin niukoin tuloksin. Kun uutta rahaa ei ole luvassa, niin rahoituksen puristaminen eri ministeriöiden vanhoista kehyksistä ei ole onnistunut.

Tähän mennessä ehdotuksista on julkisuudessa keskustella yllättävän vähän. Kommentit ovat olleet varovaisia tai sitten on puututtu yksityiskohtiin. Kuten odottaa saattaa niin työmarkkinajärjestöjen suunnasta on muun muassa vastustettu Työterveyslaitoksen aseman muutoksia.

Myös maan hallitus on ottanut kantaa raporttiin. Hallituksen iltakoulun linjaukset noudattivat selvityshenkilöjen kantoja, mutta eivät ottaneet kantaa yksityiskohtiin, kuten rahoitusinstrumenttien suuruuteen tai yksittäisten tutkimuslaitosten yhdistämiseen. Linjauksiin on tarkoitus kuitenkin palata nopeasti lausuntokierroksen jälkeen jo joulukuussa.

Taustalla tässä pitkään jatkuneessa halussa myllertää valtion tutkimuslaitoskenttää on legitiimi vaatimus perustaa yhteiskunnallinen päätöksenteko entistä tukevammin tutkittuun tietoon. Päätöksentekijät, hallitus ja ministeriöt, eivät kuitenkaan koe, että tutkimuslaitokset tuottaisivat tällaista tietoa ainakaan riittävän tehokkaasti ja käyttökelpoisessa muodossa. Tutkijoilla on tähän oma selityksensä. Ministeriöiden työtavat estävät tutkimuksen hyödyntämisen. Liika puuhastelu ja kiire estävät valmistelijoita perehtymästä taustoihin ja relevanttiin tutkimustietoon.

Selvityshenkilöt katsoivat kuitenkin asiaa toisesta suunnasta, pohtivat tutkimuslaitosten uudelleenjärjestelyjä ja päätyivät ilmeiseen johtopäätökseen, ettei nykyinen tutkimuslaitosten ohjausjärjestelmä toimi. Nykyjärjestelmän puitteissa ministeriöt eivät osaa tilata tutkimuslaitoksilta tarvitsemaansa tutkimusta. Tämä ei tietysti ole mitenkään suomalainen ongelma, vaan monissa maissa painitaan samanlaisten haasteiden parissa.

Valtion tutkimuslaitosten ja sektoritutkimuksen rahoituksen uudistuksessa ollaan Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kannalta vakavien asioiden kanssa tekemisissä ja mahdolliset muutokset on tarpeen valmistella huolellisesti. Valtion tutkimuslaitokset käyttävät noin 15 % kaikesta julkisesta tutkimusrahoituksesta, mutta monilla aloilla niiden panos tutkimustoiminnassa on paljon tätä prosenttiosuutta merkittävämpi. Tutkimuslaitosten asemaa korostaa myös se, että ne ylläpitävät osaa keskeisistä kansallisista tutkimuksen infrastruktuureista.

Ehdotetuissa uudistuksissa iso mullistus olisi Akatemiaan perustettava strategisen tutkimuksen neuvosto, joka valtioneuvoston ohjauksessa hallinnoisi 200 miljoonan euron sektoritutkimuksen rahoitusvälinettä. Valtion tutkimuslaitosten rahoituksen kannalta muutos olisi merkittävä. Kolme neljäsosaa rahoitusvälineestä saataisiin siirtämällä puolet valtion tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämistehtäviin valtion budjetista tulevasta rahoituksesta kilpailun sektoritutkimusrahoituksen piiriin.  Uudistus ei kuitenkaan ole kansainvälisten mallien näkökulmasta erityisen radikaali. Esimerkiksi niinkin lähellä kuin Norjassa paikallisen forskningsrådetin alaisuuteen on laitettu myös teknisiin innovaatioihin tähtäävää TEKES-tyyppistä rahoitusta.

Monessa suhteessa ehdotetussa sektoritutkimuksen rahoitusvälineessä olisi kiinnostavia piirteitä. Ohjelmamuotoinen kilpailtu rahoitus edellyttäisi huolellista tutkimuksen painopisteiden harkintaa ja ehkä jopa suunnitelmaa tulosten hyödyntämisestä sekä toisaalta huolellista tutkimusten toteutuksen suunnittelua ja suunnitelmien arviointia. Mutta jos ongelma on, ettei valtakunnassa ole virkamiehiä jotka osaisivat ohjata sektoritutkimusta ja ostaa yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta relevantteja hankkeita, niin voidaan epäillä, ettei pelkkä uusi rahoituskanava ainakaan lyhyellä tähtäimellä lisää ostamisosaamista.

Tätä kirjoitettaessa valtioneuvoston kanslia on saanut noin viikko sitten uudistusehdotuksesta pyytämänsä lausunnot ja valmistuu tekemään linjausta mahdollisen uudistuksen suunnasta. On luultavaa, ettei lausunnoista paljastu mitään suuria yllätyksiä. Tavan mukaan kukin asianosainen painottaa uudistuksen arvioinnissa omia näkökantojaan.

Hallitus on suomalaisen tutkimuksen kannalta tärkeän päätöksen edessä. Suomalaisen tutkimusjärjestelmän rakenteen takia päätös ei koske vain yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi tehtävää tutkimusta, vaan koko tutkimuskenttää. Päätöksessä ei voi arvioida vain tiedon yhteiskunnallista hyödynnettävyyttä, vaan myös kansainvälistä tieteellistä kilpailukykyä. Kannattaa myös muistaa, etteivät organisaatiot ja rahoitusinstrumentit eivät tee tutkimusta. Mahdollisesta uudistuksesta päätettäessä tulisi myös huolehtia, ettei tutkimuksen tärkeintä voimavaraa eli hyviä lahjakkaita tutkijoita jätetä tyhjän päälle. Organisaatio ja rahoitusmallista riippumatta uuden tutkijan kouluttaminen kestää kauan.

Ilmo Keskimäki
Tutkimusprofessori
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 
Sosiaali- ja terveyspalvelut, Palvelujärjestelmäosasto

Professori, sosiaali- ja terveyspolitiikka
Tampereen yliopisto
Terveystieteiden yksikkö