Näkökulma tieteen tilasta ja tasosta

Suomen Akatemian hallitus määritteli kuusi teema-aluetta, jotka tarjoavat suomalaisen näkökulman yhteiskunnan suurista haasteista käytävään kansainväliseen tiedepoliittiseen keskusteluun. Tieteen tila ja taso -raportin kolmannessa luvussa suomalainen tutkijaryhmä analysoi Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen kytkeytymistä Akatemian hallituksen määrittelemiin kuuteen suurten haasteiden teema-alueeseen. Tulos on mielenkiintoinen. Jo ennen kuin yhdelläkään tutkijalla on ollut minkäänlaista tietoa suuriin haasteisiin liittyvistä teema-alueista, on tiedeyhteisö tarjonnut Akatemialle rahoitettavaksi aiheita, jotka valtaosin liittyvät hallituksen määrittelemiin teema-alueisiin.

Tuloksesta voidaan tehdä kaksi päätelmää tutkimuksen ja tiedepolitiikan dynamiikasta. Ensinnäkin tutkijayhteisön Akatemialta rahoitusta saavat jäsenet tutkivat hyvin laajasti yhteiskunnallisessa keskustelussa painottuvia aiheita ja toiseksi tutkimuksen suuntautuminen todennäköisesti ohjaa Akatemian hallituksen keskusteluja tieteen sisällöllisistä painotuksista.

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan tutkimukselle merkittävin teema-alue on ollut pohjoinen ilmasto ja ympäristö.  Tähän suureen haasteeseen on kiinnittynyt 45 prosenttia tutkimuksen tarkastelujaksolle osuneista kaikista toimikunnan rahoittamista hankkeista. Kestävään energiaan ja terveeseen arkeen on kytkeytynyt kumpaankin 8 prosenttia hankkeista. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan hankkeet ovat kytkeytyneet suuriin haasteisiin vähemmän kuin muiden toimikuntien hankkeet. Tulos on jonkin verran yllättävä, koska edellä mainittuja kolmea suurta haastetta pidetään yleisesti hyvin keskeisinä aihealueina niin biotieteellisille kuin ympäristötieteellisille tutkimusaloille.

Yhteiskunnan suuriin haasteisiin liittyvät tutkimuksen teema-alueet tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia kehittää monitieteisiä tutkimushankkeita. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta joutuu jatkossa yhdessä muiden toimikuntien sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa miettimään monitieteisten ja tieteidenvälisten tutkimushankkeiden suunnittelun ja johtamisen sekä arvioinnin kehittämistä. Kansalliseen liikkuvuuteen ja pitkäaikaiseen kumppanuuteen sitoutuneiden tutkimusverkostojen tukeminen tulee kaiken kaikkiaan olemaan avainasemassa pyrittäessä lisäämään tiedetyön tuottavuutta ja tuloksellisuutta.

Yhteiskunnan suuriin haasteisiin liittyvä tutkimus on kansainvälistä. Globaaleihin tutkimusongelmiin löytyy kansainvälisestä yhteistyöstä toisiaan täydentäviä ja tukevia osaamisen ja rahoituksen resursseja. Kansainvälistä liikkuvuutta vaikeuttavat edelleenkin monet käytännön asiat kuten perheellisen tutkijan muuttamiseen liittyvät puhtaasti taloudelliset kysymykset. Näitä kysymyksiä tulee pohtia avoimesti nyky-yhteiskunnan ja nyky-tutkijoiden lähtökohdista ilman kymmenien vuosien kultaamien matkamuistojen johdatusta. Nuorten tutkijoiden todellisuudessa kilpailu jokaisesta tutkijapaikasta on monin verroin kovempaa ja muutokset yliopistojen laitoksilla monikertaisesti nopeampia kuin edellisellä vuosituhannella.

Yliopistojen tiukkeneva rahoitus ja Suomen Akatemian käyttämä kokonaiskustannusmalli vaikeuttavat suurista haasteista kiinnostuneiden tutkimusryhmien kansallista ja kansainvälistä verkottumista. Jokainen tiedeyhteisön jäsen ymmärtää, että aina on maksettu kiinteät kustannukset, henkilösivukulut ja kaikki muut yliopistoille ja tutkimuslaitoksille tutkimuksesta aiheutuneet kustannukset. Yleiskustannusten nykyisin sovellettava kohdentaminen hankkeille näyttää tutkijakokemusten perusteella vähentävän varsinaiseen tutkimustyöhön käytettävissä olevaa kokonaisrahoituksen osaa.

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan periaatteena on monien toimikuntakausien ajan ollut kansainvälisten paneelien ja toimikunnan jäsenten arvioimien ja panoksista sekä tuotoksista muodostuvien hankekokonaisuuksien täysimääräinen rahoittaminen. Viimeisimmillä hakukierroksilla tästä periaatteesta on valitettavasti jouduttu tinkimään. Toivottavasti heikkenevästä rahoituksesta ja yliopistojen välisen kilpailun kiristymisestä huolimatta tutkimusryhmien johtajilla on mahdollisuuksia ja uskallusta kehittää suurten haasteiden tutkimisen edellyttämää kansainvälistä ja kansallista verkostoitumista sekä monitieteistä konsortioyhteistyötä.

Paavo Pelkonen

Itä-Suomen yliopiston professori,
Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja