Huomio kansalliseen ja kansainväliseen liikkuvuuteen

Tieteen tila 2012 - raportin mukaan on moni asia Suomen koulu- ja tutkimusjärjestelmässä edelleen varsin hyvin.  Kuten hyvin tiedetään, niin aivan kansainvälisessäkin vertailussa Suomen PISA-menestys on huippuluokkaa, samoin korkeakoulutettujen suhteellinen osuus väestöstä. Suomessa on tutkimusrahoituksen osuus bkt:stä edelleen aivan maailman korkeimmalla tasolla, ja julkinen rahoitus tutkimukseen on Suomessa kasvanut suunnilleen samaan tahtiin vertailumaiden kanssa.

Siitä huolimatta viittausindikaattoreiden valossa ei suomalaista tutkimusta voi pitää kaikkein laadukkaimpana, ainakaan verrattuna Sveitsiin, Alankomaihin ja Tanskaan, jotka ovat aivan omilla lukemillaan. Suomessa julkaistaan kohtalaisen paljon suhteessa maan kokoon, mutta laatu ei ole aina paras mahdollinen. Olisi mielenkiintoista selvittää tarkemmin, mistä tämä johtuu.

Kun näitä asioita pohdittiin Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan järjestämissä tieteenalakohtaisissa työpajakokouksissa, nousi sieltä esille joitakin mahdollisia selityksiä – suurin osa toki samoja, joista on puhuttu jo pitkään ja mainittu edellisissäkin Tieteen taso -raporteissa. Eräs heikkoutemme on vähäinen kansallinen ja kansainvälinen liikkuvuus. Vaikka Suomi monella alalla houkuttelee tänne ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita, niin toiseen suuntaan lähtijöitä on liian vähän. Nuorilla on liian hyvät oltavat kotikonnuillaan, että viitsittäisiin uhrautua ja lähteä kalliille ja hankalalle ulkomaanvierailulle. Asia ehkä korjaantuu itsestään kun ulkomaalaiset tutkijat valtaavat laitokset ja alkavat tuottaa yhä laadukkaampia julkaisuja. On vain pidettävä huolta, että myös ulkomaiset rekrytoinnit ovat parasta luokkaa.

Toinen syy saattaa olla tutkimusryhmien epäoptimaalinen rakenne. Jatko-opiskelijat tekevät liian ison osuuden tutkimustyöstä ja julkaisuista. Niin lahjakkaita kuin he voivatkin olla, niin todellisia läpimurtotuloksia väitöskirjoissa harvemmin on. Ammatilliseen tulokseen tarvitaan tässäkin ammattimiehiä ja -naisia, siis väitelleitä ja monipuolisesti kokeneita senioritutkijoita, joille on järjestettävä aidosti aikaa päätyönsä eli tutkimuksen tekemiseen ilman liikaa häiritseviä sivutehtäviä. Vielä kolmas syy, joka on erityisen ominainen tekniikan alalla, on painotus hyvin soveltavaan tutkimukseen, usein hankitulla ulkopuolisella rahoituksella. Tämäkään tutkimus harvemmin suuria viittausmääriä onnistuu keräämään, niin tärkeää kuin se rahoittajien kannalta onkin.

Eräs luonnontieteiden ja tekniikan alojen edustajien ilmaisema huoli on alan vetovoimaisuuden puute, joka saattaa ilmetä nuorten vähentyvänä kiinnostuksena ryhtyä opiskelemaan luonnontieteitä ja tekniikkaa. Tässä meillä on selkeä tiedotuksen paikka. Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on aina korostanut, että meidän alamme ovat aivan keskeisiä  globaalien “suurien haasteiden” ratkaisussa. Tässä tarvitaan nykyistä syvällisempää ymmärrystä itse ilmiöistä ja niiden taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä viime kädessä tekniikkaa ongelmien ratkaisemiseksi. 

Nyt Tieteen tila 2012 – raportista löytyy selkeää tukea tälle argumentaatiolle. Kun siellä analysoitiin toimikunnan aikaisemmin rahoittamien hankkeiden kohdistumista Akatemian hallituksen hiljattain nimeämiin suomalaisiin suuriin haasteisiin, huomattiin että varsin suuri osa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen hankkeista on viime vuosina osunut kaikkiin näihin aihealueisiin. Eniten luonnollisesti energiatutkimukseen, mutta yllättävän paljon myös terveyteen ja kulttuuriin liittyviin haasteisiin. Toimikunnan prosenttiluku on jokaisen kuuden aihealueen kohdalla korkein tai toiseksi korkein. Tämänkin selvityksen valossa asiakaskuntamme tekee monitieteistä, strategisesti tärkeää tutkimusta, ja toimikunta on osannut sitä rahoittaa.  

Erkki Oja

Professori, Aalto-yliopisto
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja