Markku Lonkila

VTT, MH Markku Lonkila
Helsingin yliopisto, sosiologian laitos
p. (09) 191 23962

Verkostojen venäjä

Venäjän ymmärtämisen kannalta on olennaista ymmärtää myös sitä edeltänyttä yhteiskuntajärjestelmää. Reaalisosialismin luonnetta tarkastelevassa artikkelissaan Ilja Srubar(1) kuvaa sosialistista yhteiskuntaa 'verkostojen saaristona', jossa valtiolle oltiin lojaaleja juhlapuheissa ja todellista solidaarisuutta tunnettiin sukulaisten, ystävien, naapureiden yms. muodostamalle sosiaaliselle verkostolle. Puoluemonopolin ja puutetalouden oloissa selviämiseksi kansalaisten oli pakko turvautua omiin sosiaalisiin verkostoihinsa, joiden kautta  julkista omaisuutta ohjattiin yksityisiin tarkoituksiin. Srubarin mukaan ilman näitä 'uudelleenjakoverkostoja' järjestelmä ei olisi pystynyt toimimaan, jonka vuoksi ne olivat myös puolueen hiljaisesti hyväksymiä. Lisäksi verkostoissa operointi ohjasi ihmisten mielenkiinnon politiikan vaaralliselta alueelta henkilökohtaisten kulutustarpeiden tyydyttämiseen.

Neuvostoliiton hajottua optimistisimmat tarkkailijat odottivat uuden Venäjän siirtyvän kohtuullisen ajan kuluessa markkinatalouteen ja länsimaiseen demokratiaan kunhan tietyt siirtymäajan ongelmat olisi voitettu. Tänään vallitsee yhä skeptisempi asennoituminen yhtä hyvin Venäjän talouden kuin politiikan ongelmien suhteen. Skeptisyys näkyy myös käsitteiden tasolla: englanninkielisen 'transition' -termin väitetään sisältävän liian suoraviivaisen ajatuksen siirtymisestä sosialismista kapitalismiin. Michael Burawoy ja Katherine Verdery(2)  suosittelevat termin korvaamista 'transformaatiolla', joka näkee Venäjän tulevaisuuden avoimempana ja vähemmän itsestäänselvänä. Ehkä länsimaisen markkinatalouden sijaan itärajamme taakse onkin syntymässä yhteiskunta, jonka mallia voisi pikemmin hakea feodalismista, kuten Katherine Verdery toisaalla ehdottaa(3)? Tai ehkä joudumme todistamaan keskenään ristiriitaisten tendenssien kilpailua, joissa painotukset eri kehitysteiden välillä kulkevat ennustamattomaan ja epätasaiseen  tahtiin?

Jälkisosialistisen Venäjän kehityksen vertaaminen esim. latinalaisen Amerikan tai etelä-Euroopan sotilasdiktatuurien demokratisoitumiseen on todettu ongelmalliseksi. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että siirtyminen olemassaolevasta sosialismista 'johonkin muuhun' on historiallisesti ainutlaatuinen prosessi vaan myös siitä, että Venäjällä kyseessä on yhtäaikainen poliittisen, taloudellisen, ja kansallisvaltiojärjestelmän uudelleen muovautuminen. Tästä 'kolminkertaisesta transitiosta'(4)  aiheutuvien ongelmien tutkiminen vaatii poikkitieteellistä yhteistyötä, joka sirpaloituneessa tiedekulttuurissamme on kiven takana.

Väitän että sosiaaliset verkostot ovat yhä voimissaan Venäjällä siinä määrin, että jälkineuvostoliittolaisen yhteiskunnan nimittäminen 'verkostojen Venäjäksi' Srubaria mukaillen on perusteltua, vaikkakin  markkinasuhteet ovat monessa kohdin joko hajottaneet neuvostojärjestelmän perintöä tai muovanneet sitä uuteen uskoon.

Henkilökohtaiset suhdeverkostot ovat varmasti tärkeitä myös Suomessa mutta Suomea ja Venäjää vertailtaessa kyseessä on kuitenkin sekä laatu- että aste-ero. Poikkeuksista huolimatta nk. tavallinen suomalainen kohtaa arkipäivässään periaatteessa formaalien sääntöjen mukaan toimivan järjestelmän, jossa ihmiset ovat kohtuullisen tasa-arvoisia esim. vanhempiensa suhteista huolimatta ja jossa järjestelmän legitimiteetti on yleisesti hyväksytty. Venäläisessä arkipäivässä sääntöjen ohittaminen henkilökohtaisten suhteiden avulla on yleistä ja kansalaisten epäluottamus julkiseen valtaan pohjatonta.

Jos Venäjä on verkostojen yhteiskunta, miten sitä olisi hedelmällisintä tutkia?
1990-luvulla erityisesti mikronäkökulmaa(5) ja kvalitatiivista otetta hyödyntävä tutkimus on kuvannut suhdeverkostojen jatkuvaa merkitystä jälkisosialistisella Venäjällä. Alena Ledenevan(6)  tutkimus venäläisten nk. blat-verkostoista kuvaa yhteisiä resursseja yksityisiin tarkoituksiin hyödyntävien verkostojen toiminnan logiikkaa sekä sosialismissa, että sen muuttuvia muotoja nykyvenäjällä. Ledenevan tutkimus osoittaa, kuinka hienovaraisiin käytöskoodeihin ja henkilökohtaisiin suhteisiin perustuva blat eroaa muista samankaltaisista käytännöistä kuten esimerkiksi lahjonnasta.

Toinen maininnanarvoinen tuore tutkimus Venäjän arkipäivästä on princetonilaisen antropologi Michele Rivkin-Fishin väitöskirja(7).  Rivkin-Fish teki kenttätöitä osallistuvaa havainnointia käyttäen pietarilaisilla äitiysklinikoilla vuosina 1994-1995. Hän kuvaa työssään osuvasti paitsi maailman terveysjärjestön länsimais-individualistisen uudistusprojektin kariutumista venäläisen arkielämän realiteetteihin, myös potilaiden epäluottamusta terveydenhuollon ammattilaisiin sekä sosiaalisten suhteiden käyttöä terveyspalvelujen laadun varmistamiseen. Rivkin-Fishin työlle on helppo etsiä analogioita koko Venäjän modernisoimishankkeen takkuilevasta toteutuksesta.

Politiikan ja talouden kohdalla 'verkostojen Venäjän' tutkimus kohtaa ilmeisiä vaikeuksia, sillä ylätason toimijat eivät ole helposti lähestyttävissä ja tutkimuksen riskit ovat huomattavat. Poliittisten ja taloudellisten eliittien tutkimuksen ohella kuitenkin myös 'tavallisten ihmisten' arkielämän verkostojen tutkimus voi kertoa meille paljon venäläisestä yhteiskunnasta sillä jokainen ylhäältäpäin laadittu säännös, politiikka ja toimintaohje - kuten hintojen vapauttaminen, verotuksen tehostaminen tms. - tulkitaan ja muunnetaan toiminnaksi ruohonjuuritasolla. Kansalaisten kekseliäisyys kumuloituu puolestaan usein ohjeiden ja sääntelyn ei-toivottuina seurauksina. Näistä esimerkkeinä mainittakoon venäläisten juomista rajoittava kampanja, jonka selvin seuraus oli sokerin loppuminen kaupoista tai osin yhä voimassaolevat muuttorajoitukset kaupunkeihin, jotka johtivat kulissiavioliittoihin kaupunkilaisten kanssa tai motivoimattomaan opiskeluun kaupunkien oppilaitoksissa.

Venäjän arkipäivän tutkiminen on arvokasta paitsi näiden ennakoimattomien seurausten logiikan selvittämiseksi myös koska empiirinen tutkimus voi auttaa meitä rikkomaan tai ainakin moniulotteistamaan stereotyyppisiä kuvia sekä venäläisistä että suomalaisista. Esimerkiksi oma vertaileva tutkimukseni pietarilaisista ja suomalaisista opettajista tuotti suomalaisten työkeskeisyyttä korostavan stereotypian vastaisen tuloksen. Ennakko-oletusten vastaisesti pietarilaisten sosiaaliset verkostot sisälsivät lähes kaksi kertaa enemmän työn kautta välittyneitä sosiaalisia suhteita kuin helsinkiläisten. Tarkemmassa analyysissa tämä selittyi paradoksaalisesti venäläisten opettajien ammatti-identiteetin kiteytymättömyydellä. Siinä missä koulu on helsinkiläiselle opettajalle 'pelkkä' työpaikka, pietarilaiselle se on myös seurallisuuden, vaihdon ja juhlan näyttämö, jossa henkilökohtaisen ja julkisen elämän rajaa on vaikea piirtää.

Myös kollektiivisen toiminnan ja etukamppailun suhteen tällainen koulun ympärille kehkeytynyt verkostokuvio suosii pikemminkin lojaaliutta konkreettista työyhteisöä (sen kaikkine jäsenineen) kohtaan kuin valtakunnallista, abstraktia ammattikuntasolidaarisuutta.(8)  Jos nämä pohdinnat löytävät tukea koulun lisäksi muita työpaikkoja koskevista tutkimuksista, Venäjän kansalaisyhteiskuntakehitys voi kantaa sisällään länsimaisesta mallista voimakkaasti poikkeavia piirteitä.

Jos Venäjä on - kuten väitän - yhä henkilökohtaisten suhdeverkostojen logiikan läpitunkema yhteiskunta, sen tutkimiseksi tuntuu luontevalta kääntyä sosiaalisten verkostojen analyysiin erikoistuneen sosiologisen tutkimusperinteen puoleen. Yksi sen perusväitteistä voidaan kiteyttää yksinkertaiseen iskulauseeseen:

- ystävän ystävä on ystävä
- vihollisen vihollinen on ystävä
- vihollisen ystävä on vihollinen
- ystävän vihollinen on vihollinen

Tämä iskulause kuvaa sitä yksinkertaista totuutta, että suhteemme kanssaihmisiimme eivät tapahdu tyhjiössä vaan riippuvat - monen muun seikan ohella - meidän sosiaalisista verkostoistamme. Juuri näiden verkostojen toiminnan kautta poliittiset ohjelmat muuntuvat arjen realiteeteiksi. Voidaankin kärjistetysti sanoa, että Venäjän tulevaisuuden ratkaisevat yhtä hyvin tutkimieni venäläisten opettajien arkipäivän toimet kuin Kremlin kabinettien poliittiset intrigit.

1 Srubar, Ilja (1991). 'War der reale Sozialismus Modern?', Kölner Zeitschrift für Soziologie und Sozialpsychologie, vol. 43, no. 3, pp. 415-432

2 Burawoy, Michael and Katherine Verdery (1999). 'Introduction', in Michael Burawoy and Katherine Verdery (eds) Uncertain Transition. Ethnographies of Change in the Postsocialist World, Lanham, Md.: Rowman and Littlefield, pp. 1-17.

3 Verdery, Katherine (1996). What Was Socialism, and What Comes Next?, Princeton, New Jersey: Princeton University Press.

4 Offe, Claus (1996). Varieties of Transition. The East European and East German Experience, Cambridge: Polity Press.

5 Mikronäkökulmasta ks. esim. Lonkila, Markku (1999) Social Networks in Post-Soviet russia. Continuity and Change in the Everyday Life of St. Peterburg Teachers. Kikimora Publications 1999, pp. 13-22 sekä Jeux d'échelles. La micro-analyse à l'experience (1996). Ed. by Jacques Revel Paris: Seuil/Gallimard.

6 Ledeneva, Alena (1998). Russia's economy of favours. Blat, Networking and Informal Exchange, Cambridge, Cambridge University Press.

7 Rivkin-Fish, Michele (1997). 'Reproducing Russia: Women's health and moral education in the construction of a post-Soviet society', dissertation, Princeton University.

8 Ks. Alapuro, Risto ja Lonkila, Markku 'Networks, Identity and (In)action: A Comparison Between Russian and Finnish Teachers. European Societies (ilmestyy).