Leena Kerkelä

KTL Leena Kerkelä
Helsingin kauppakorkeakoulu
Kansantaloustieteen laitos
PL 1210
00101  HELSINKI
p. (09) 4313 8484

Venäjän epävirallinen talous ja kansainvälistyminen

Tiivistelmä

Venäjän epävirallinen talous ja rahatalouden ulkopuolinen vaihto ovat voimistuneet merkittävästi sitten entisen Neuvostoliiton hajoamisen. Epävirallisella vaihdolla on Venäjällä ja entisessä Neuvostoliitossa ollut merkittävä asema ja perinteisesti sen syyt nähdään veronkiertomotiivissa ja likviditeettirajoitteissa. Tässä työssä talouden avautuminen kytketään epävirallisen talouden kasvuun, jolloin tuonnin vapautuminen ja tehokkaampien teknologioiden omaksuminen ovat lisänneet paineita muuttaa talouden rakenteita. Venäjän talous on estänyt kansainvälistymisen paineet rakennemuutokseen siirtymällä epävirallisen vaihdon mekanismeihin. Viennin rajoittaminen on samalla toiminut kotimarkkinoiden toimintaa tukevana subventiojärjestelmänä.

Johdanto

Lähestyn Venäjää esitelmässäni kansainvälisen kaupan näkökulmasta. Kansainvälinen kauppa on luonteva linkki, joka motivoi suomalaista kiinnostusta Venäjään, ei kuitenkaan siksi että se olisi linkkinä ainoa tai kattava.  Venäjän kaupan merkitys Suomelle on vähentynyt 1980-luvun huippuvuosista, jolloin vienti entiseen Neuvostoliittoon kattoi lähes neljänneksen viennistämme. Nykyisin viennin osuus on noin 6 prosenttia viennistämme, mutta on selvää, että Venäjän läheisyys ja kysynnän potentiaali ovat merkittävä tulevaan vientikysyntäämme vaikuttava tekijä. Kysynnän mahdollinen kasvu taas riippuu suoraan Venäjän kehityksestä ja kasvunäkymistä. Se löytääkö Venäjä positiivisen kasvun polulle, vaikuttaa siis merkittävästi meidänkin talouteemme.

Pitkällä tähtäimellä mahdollisuus kasvuun on riippuvainen talouden rakenteista.  Talouden rakenteilla tarkoitetaan tässä yhteydessä niin toimialoittaista tuotantoa kuin myös tuotantotapoja. Rakenteissa tapahtuvat muutokset ovat yleensä siirtymisiä tehokkaampaan tuotantotapaan. Ensimmäinen lähtökohta on karkea jako maatalouden, teollisuuden ja palveluiden välillä. Siirtymätalouksissa teollisuuden osuus oli korostunut ja palveluiden tuotanto suhteellisen vähäistä ja siirtymävaiheessa teollisuuden osuus onkin vähentynyt palveluiden  kustannuksella.  Venäjällä tuottavuuden potentiaalinen kasvu riippuu olennaisesti myös siitä, miten maassa onnistutaan muuttamaan talouden rakenteita entisestä suunnitelmatalouden allokaatiojärjestelmästä markkinatalouden tukemaan hintamekanismiin, joka edelliseen verrattuna on selvästi tehokkaampi tapa allokoida resursseja. Tämä edellyttää niin uudenlaisia instituutioita kuin myös vääristymien ja erilaisten tukijärjestelmien murentamista.

Käsittelen tässä esitelmässä erästä Venäjän talouden erityispiirrettä, sen laajaa epävirallista taloutta yritysten keskuudessa. Tätä yritysten keskinäistä ei-rahaan perustuvaan vaihtoa voidaan nimittää myös barteriksi. Epävirallinen talous tässä yhteydessä luonnehtii neuvostotaloudesta omaksuttua toimintatapaa tai perinnettä.  Epävirallinen ja virallinen talous voidaan ajatella karkeana luokittelutapana kahden erilaisen teknologian ja niiden valinnan välillä. Vaikka markkinatalouden rakenteet olisivatkin tehokkaampia, on Venäjän taloudessa useita tekijöitä, jotka silti ylläpitävät näitä entisiä rakenteita.

Arvioin lisäksi Venäjän kansainvälistymiskehitystä siinä mielessä, että talouden avautuminen ja globalisaatio yleensäkin voivat olla se mekanismi, joka vaikuttaa rakenteiden muuttumiseen. Kun aluksi kysymme, onko markkinatalouden ja epävirallisen talouden rinnakkaiselo pysyvä tila, johtaa  kansainvälistymisen huomioiminen tarkastelemaan, aiheuttaako se paineita rakenteiden muuttumiselle.

Venäjän epävirallinen talous yritysten toiminnassa

Epävirallinen talous määritellään yleensä sellaiseksi taloudelliseksi toiminnaksi, joka jää virallisten tilastojen ulkopuolelle. Epävirallista taloutta esiintyy kaikissa yhteiskunnissa ja se voi tuottaa myös hyötyä, jota ei voi vaihtaa markkinoilla, kuten kotityössä tai luontaistaloudessa.  Kehitysmaissa epävirallisen talouden koko luonnehtii usein kehityksen astetta, kun suuri osa työvoimasta elää normaalin palkkatyön ulkopuolella.  Osa epävirallisesta taloudesta on rikollista, kuten huumekauppa ja usein epävirallinen talous liittyy talouden harmaaseen vyöhykkeeseen; veronkiertoon tai korruptioon.

Epävirallinen talous on aina ollut osa myös venäläistä yhteiskuntaa niin kotitalouksien kuin yritystenkin toiminnassa.  Suunnittelun kyvyttömyys tuottaa sellaisia hyödykkeitä, joita kansalaiset kysyivät, sai aikaan epävirallista vaihtoa. Vaihdon välineinä käytettiin rahan sijasta keskinäisiä palveluksia tai itselle tarpeetonta tavaraa.  Keskinäistä vaihtoa luonnehtii se, että vaihdon piiriin kuuluvat tuntevat toisensa ja joukko on rajattu.  Kattava piirre venäläisessä taloudessa on ollut ”se toinen tapa”; vaihtoehto virallisten puitteiden rinnalla.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen merkittävä piirre entisen Neuvostoliiton alueen yrityksillä on ollut epävirallisen vaihdon eli barterin selvä kasvu. Markkinatalous ei siis olekaan muuttanut talouden rakenteita vaan päinvastoin voimistanut entisiä. Tätä ilmiötä on tutkittu viime vuosina muun muassa Maailmanpankissa ja Euroopan Rakenne ja Kehityspankissa (EBRD) ja ilmiön laajuus ja sen muodot on nyt melko tarkkaan kartoitettu.

Epävirallista talouden laajuutta voidaan tutkia vertaamalla bruttokansantuotteen muutoksia  sellaisen muuttujan liikkeisiin, joka yleensä liikkuu samansuuntaisesti BKT:n muutosten kanssa. Tällaisena muuttujana käytetään usein sähkön kulutusta. Myös epävirallinen talous kuluttaa sähköä, joten jos sähkönkulutuksen vaihtelut eivät vastaa BKT:n vaihteluita, on osa kulutuksesta epävirallisessa toiminnassa. Näiden laskelmien perusteella Kaufmann ja Kaliberda (1996) ovat arvioineet Venäjän epävirallisen talouden osuuden nousseen 1990-luvulla noin 15 prosentista yli 40 prosenttiin kansantuotteesta.

EBRD:n viimeaikaisissa kyselyihin perustuvissa tutkimuksissa on kartoitettu rahatalouden ulkopuolisen vaihdon laajuutta ja ilmenemismuotoja venäläisissä yrityksissä sekä niitä kannustimia, joita yrityksillä on ylläpitää tätä vaihtoa (Commander ja Mumssen 1998). Vain pieni osa yritysten epävirallisesta vaihdosta on varsinaista tavaroilla vaihtamista, jolloin yritykset maksaisivat ostamistaan panoksista omalla tuotannollaan. Suuri osa epävirallisesta taloudesta perustuu epätyypillisten maksuvälineiden käyttöön ja erilaisiin keskinäisiin velkakirjoihin,  vekseleihin ja korvikerahoihin. Toiminta ei ole yleistä vain yritysten kesken vaan myös yritysten ja valtion suhteissa verorästeinä ja yritysten ja työntekijöiden välillä palkkarästeinä.

Yleisimmät selitykset epävirallisen vaihdon syistä ja käytön perusteista Venäjällä liittyvät likviditeettirajoitteisiin ja veronkiertoon.  Likviditeettirajoitteita syntyi vuoden 1994 jälkeen, kun inflaation hillitsemiseen tähdännyt kiristävä rahapolitiikka kiristi myös yrityksille annettavaa luototusta.  Tämän seurauksena yritykset siirtyivät pankkiluotoista yhä enenevässä määrin kaupan luototukseen  ja tavaralaskujen maksun viivästämiseen ja sitä myöden myös ei-rahaan perustuvaan keskinäiseen velkomiseen.

Venäjän yritysverojärjestelmä on myös hyvin harkinnanvarainen ja piirteiltään veronkiertoa suosiva. Verotuksen perustana on ollut esimerkiksi varsinainen transaktio eikä tulojen ja menojen erotus. Kannattavan liiketoiminnan ja kaikkien verojen maksaminen on  ollut usein mahdoton yhtälö. Tämä on osaltaan kannustanut yrityksiä jättämään  maksujaan maksamatta. Niiden yritysten kohdalla, jotka perinteiltään ovat valtion omistamia, veronkierto näkyy verojen maksamatta jättämisenä, uudet markkinatalouden ehdoilla toimivat yritykset taas toimivat usein täysin pimeästi.

Kun yritysten välinen vaihto ei ole perustunut varsinaiseen rahaan, on sopimusten arvot voitu sopia vastaamaan muuta kuin vaihdon todellista arvoa.  Tämä tekee talouden todellisen koon arvioimisen vaikeaksi. Venäjän taloutta kuvataan usein virtuaalitaloudeksi, missä hinnat ja arvot ovat näennäisiä, tarkoituksena peittää itseasiallinen negatiivinen arvonlisä (Gaddy and Ickes 1998). Useisiin näennäisiin hintoihin sisältyy epäsuoraa tukea, kuten myös kaikkiin verorästeihin. Julkisten palvelujen kuten veden, kaasun ja lämmön jakelun hinnoittelussa ja laskujen perinnässä on voitu joustaa harkinnan varaisesti. Tämä on ylläpitänyt tiettyjen toimialojen tukemista.

Barterin ja epävirallisen vaihdon kasvusta voidaankin syystä syyttä heikkoa hallitusta ja sen haluttomuutta edistää talouden rakennemuutoksia.  Jo luottojen kiristymisen olisi pitänyt johtaa yritysten konkursseihin ja tuotoksen alentumiseen, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Konkurssien alhainen määrä Venäjällä onkin selvä merkki talouden rakennemuutoksen  pysähtyneisyydestä.

Viitekehyksiä epävirallisen talouden tutkimiseen

Venäjän epävirallinen talous voidaan nähdä esimerkkinä duaalitaloudesta tai fragmentoituneesta taloudesta, joka syntyy yleensä voimakkaiden rajoitteiden vallitessa. Yleisellä tasolla on selvää, että rakenne ylläpitää tehottomuutta, mutta Venäjän tapauksessa on selvää myös, että tietyt tahot hyötyvät olemassaolevista rakenteista.

Olen luonnehtinut valintaa epävirallisen ja virallisen talouden välillä kysymyksenä teknologiasta eli tavasta tuottaa hyödykkeitä. Näiden teknologioiden ero on ensinnäkin se, että yhden yksikön tuottaminen epävirallisen talouden puolella vie enemmän resursseja eli on kalliimpaa. Koko sektorin tuottavuus ei riipu kuitenkaan vain yhden yksikön kustannuksista vaan myös siitä kuinka suuri on koko toimiala ja kuinka paljon sillä toimii yrityksiä. Näiden tuottavuusetujen voidaan käytännössä ajatella syntyvän verkostoitumisesta ja joustavan tiedonkulun aikaan saamista kustannussäästöistä.

Epävirallisen sektorin yrityksillä on tehottomuudesta huolimatta kannustin ylläpitää olemassa olevia rakenteita ja estää niiden muuttumista. Tehoton toiminta on niille kannattavaa mikä juontaa joko olemassa oleviin tukiaisiin tai sisäpiiriin kuuluvan johdon saamiin etuuksiin (rent-seeking).  Teknologian muuttaminen sisältää myös kustannuksia, käytännössä konkursseja ja yritysten sisäisen rakenteen muuttamista, mikä herättää vastustusta.

Kun markkinasektorin eli virallisen talouden kannattavuus riippuu myös niiden yritysten lukumäärästä, joita markkinoilla toimii, on mahdollista, että talous jää tasapainoon, jossa markkinoilla on vähän yrityksiä ja suuri osa yrityksistä toimii tehottomassa epävirallisessa taloudessa.  Jos voidaan keksiä keinoja, joilla yritysten lukumäärää voidaan lisätä, on talouden mahdollista saavuttaa tasapaino, jossa epävirallinen talous muuttuu kannattamattomaksi ja talous siirtyy tuottavan kasvun rakenteeseen. Talouden siirtyminen tuottavalle uralle edellyttää toisaalta rakennemuutosta ja mahdollisesti myös politiikkatoimia. Talouden avoimuus on mekanismi, joka voi vaikuttaa siihen, että epävirallisen talouden osuus voi supistua.  

Epävirallisen ja virallisen sektorin dynamiikkaa voidaan tarkastella myös työntekijöiden näkökulmasta. Työntekijät valitsevat virallisen ja epävirallisen työn väliltä ja pitävät mahdollisesti useampaakin työpaikkaa. Työn kannattavuuden vaihtoehtoiskustannuksiin vaikuttavat niin virallisen sektorin pieni palkka ja yritysten tarjoamat sosiaalipalvelut tai epävirallisen sektorin verottomuus. Usein motiivi epäviralliseen talouteen on selviytymiskysymys; kun rahapalkka ei riitä elämiseen, tarvitaan lisätuloja esimerkiksi luontaistaloudesta.

Epäviralliseen vaihtoon liittyy myös useita kysymyksiä informaation paljastamisesta.  Suostumalla epäviralliseen vaihtoon ostaja ja myyjät paljastavat tietoa likviditeetistään, mutta suojautuvat samalla epävarmuudesta aiheutuvia tekijöitä vastaan, kun vaihtoon osallistuvien toimijoiden joukko on rajattu. Rationaalisuuteen perustuvia argumentteja tämän tyyppisissä tilanteissa on etsitty mm. vastakauppojen tutkimisessa kansainvälisessä kaupassa tai paikallistalousverkostoiden tutkimisessa.

Kansainvälistyminen ja epävirallinen talous Venäjällä

Kansainvälisen kaupan vapauttaminen on mekanismi, joka lisää kotimarkkinoilla käytävää kilpailua ja parantaa tuottavuutta sitä kautta, että tuonnin avulla voidaan siirtyä tehokkaampiin tuotteisiin niin yritysten tuotantoprosesseissa kuin lopullisessa kulutuksessakin. Samaa yhteyttä tuottavuuden kasvun ja viennin välillä  ei voida yhtä selkeästi osoittaa.  Tuonnin vapauttaminen aiheuttaa rakennemuutokselle selviä paineita.

Virallisen ja epävirallisen sektorin ero on se, että vain virallisella sektorilla toimivilla yrityksillä on mahdollisuus käydä ulkomaan kauppaa. Näin sen tuottavuuteen vaikuttaa myös, kuinka paljon sillä on mahdollisuus käydä kauppaa. Jos kaupan esteet ovat korkeat eikä virallinen sektori pysty hyödyntämään suurtuotannon etuja, jää toimialan kokonaistuottavuus niin alhaiseksi, että epävirallinen sektori säilyy kilpailukykyisenä ja vie suhteettoman paljon talouden resursseista. Yleensä kaupan esteet mielletään tuontitulleiksi, samantapainen vaikutus kaupankäynnin avautumiseen syntyy viennin verottamisesta. Kaupan esteiden vähentäminen on siis se mekanismi, joka lisää virallisen sektorin tuotantoon yrityksiä, parantaa niiden tuottavuutta ja vähentää epävirallisen sektorin kannattavuutta. Tästä syystä tehottomilla yrityksillä on kannustin rajoittaa talouden avautumista.

Kansainvälisen kaupan merkitys myös Venäjällä on kasvanut eli maa on tässä mielessä avautunut. Verrattuna moniin muihin maihin Venäjä on edelleen melko sulkeutut ja kaupan rakenne on yksipuolinen.  Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vienti entisiin SEV-maihin väheni huomattavasti, mutta verrattuna muihin CIS-maihin Venäjä on raaka-aineiden ja kemian tuotteiden ansiosta onnistunut säilyttämään vientitasonsa.

Kauppapolitiikka ei ole kohdistunut suoraan tuontitulleihin, jotka itsessään ovat olleet melko alhaisia. Tuontia on rajoitettu valuutanvaihtoa rajoittamalla. Varsinainen rajoittava kauppapolitiikka on kohdistunut raaka-aineiden ja energian vientiin, minkä tarkoitus on osittain ollut kotimaisen hintatason pitäminen alhaisena. Tämä alhainen hintataso on tukenut kotimaisia panosten ostajia.  Viennin rajoittaminen on siis toisaalta rajoittanut kansainvälisen kaupan koko määrää ja toiminut myös hintatukena kotimarkkinoilla toimiville yrityksille.

Valuuttakurssin pitäminen keinotekoisen alhaisena ja aliarvostettuna estää tuontia. Valuutan arvon nousu taas lisää paineita tuontikilpailulle, minkä seurauksena asetetaan usein tuontia rajoittavia tulleja. Venäjän kohdalla valuutan arvo osoittautui ennen syksyn 1998 kriisiä yliarvostetuksi, mikä kasvatti paineita tuonnille ja rakenteiden muuttumiselle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan seurauksena oli päinvastoin epävirallisen talouden kasvu. Kun rupla devalvoitui, vähenivät tuonti- ja rakennemuutospaineet ja yritykset saattoivat vähentää epävirallisen talouden joustomekanismeja. Uusimpien tietojen mukaan barterin merkitys on viime syksyisen ruplan devalvaation jälkeen vähentynyt ja yksittäiset yritykset ovat jopa siirtyneet kokonaan rahaliikenteeseen.

EBRD:n luokitteluissa Venäjä luokitellaan melko sulkeutuneeksi maaksi, jossa vientiä ja tuontia on jonkin verran vapautettu ja valuutat ovat periaattessa vaihdettavia, mutta ulkomaankauppa ei ole täysin läpinäkyvää. Johnson, Kaufmann, Schleifer (1997) ovat selittäneet epävirallisen talouden kokoa erilaisiin julkisen talouden kontrollia kuvaavilla muuttujilla. Heidän mukaansa epävirallinen talous on reaktio omia etuja ajavien politiikkojen kontrolliin, jolloin kontrollin vähentäminen vähentää myös epävirallista taloutta. Heidän estimaattinsa arvioivat ulkoisen kontrollin eli avautumisen vaikutuksen olevan  epävirallista taloutta heikentävä niin, että siirtyminen avoimuusluokituksessa yhtä luokkaa avoimemmaksi, vähentää epävirallisen talouden kokoa 14:stä 18 prosenttiin. Venäjän kohdalla tämä siirtyminen luokituksessa seuraavaksi avoimempaan luokkaan tarkoittaisi useimpien hallinnollisten tuontia ja vientirajoitteiden poistamista ja lähes yhtenäistä vaihdettavaa valuuttakurssia.

Venäjän integroitumista kansainväliseen talouteen arvioidaan jatkuvasti siinä yhteydessä, kun pohditaan sen pääsyä WTO:n jäseneksi. Viimeaikaisen IMF:ssä tehdyn arvion mukaan (Michalopoulos 1999) kaupan ja markkinoiden reformit Venäjällä ja muissa suurissa entisen Neuvostoliiton maissa ovat viivästyneet. Vaikka niiden kaupparegiimit eivät varsinaisesti ole rajoittavia, markkinainstituutioiden toiminnan heikkous estää niiden integroitumiseen kansainväliseen kauppajärjestelmään. Lisäksi maissa harjoitettu protektionismi estää kehitystä ja pääsyn WTO:hon. Tämä kuvaus kuvaa sitä, että talouden avoimuutta ei voi mitata pelkästään tulleilla tai käydyn kaupan määrällä.

Kansainvälistyminen ja teknologioiden yhtäläistyminen

On totta, että Venäjä on erityinen ja Venäjä on erilainen. Vaikka teoreettinen lähestymistapa osoittaisi kansainvälistymisen olevan luonnollinen suunta ja tehokkaampi vaihtoehto, ei tästä luonnollisestikaan seuraa, että Venäjä välttämättä valitsee sen. Talous voi myös sulkeutua, jos sitä ajavilla tahoilla on tähän riittävästi voimavaroja ja intressejä.

Kysymys teknologioiden yhtäläistymisestä voidaan kuitenkin yleistää myös muihin maihin ja muunlaisiin kysymyksiin. Se voidaan sellaisenaan siirtää tutkimaan sitä, onko kahden mahdollisen tuotantotavan, joista toinen on tehokkaampi, tuottaminen pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu. Lähestymistavan avulla voidaan myös kysyä, johtaako kansainvälistyminen ja integroituminen kansainvälisiin markkinoihin aina yhdentyviin teknologioihin. Tähän kysymykseen törmätään globaalissa taloudessa toistuvasti.

Esitelmässä mainitut lähteet:
Commander S. and C. Mumssen (1998) Understanding barter in Russia , EBRD Working paper no 37
Gaddy C. and B. Ickes (1998), "Beyond a Bailout: Time to Face Reality About Russia´s  ´Virtual Economy´", Foreign Affairs, Vol.77, pp. 53-67
Johnson S., D. Kaufman and A. Shleifer (1997), "The unofficial economy in transition", Brookings Papers on Economic Activity , 2:1997, pp. 159-237
Kaufmann D. and A. Kaliberda (1996) "Integrating the Unofficial Economy into the Dynamics of Post-Socialist Economies", in B. Kaminski (ed.), Economic Transition in Russia and the New States of Eurasia (Armonk, New York: M.E. Sharpe)

Tämä työ kuuluu  Suomen Akatemian Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusohjelman projektiin "Venäjän ja Itä-Euroopan talouksien avautuminen: Kansainväliset vaikutukset ja merkitys Suomen taloudelle"