Oheisena puhujien tiivistelmät:
- Auttamisjärjestelmän reunalla
- Suomalainen slummi?
- Venäjänkieliset maahanmuuttajat tuottamassa uutta etniskulttuurista ja sosiaalista tilaa

***

Auttamisjärjestelmien reunoilla

Lehdistötiedote 27.11.2000

ma. prof. Kirsi Juhila
Tampereen yliopisto
Sosiaalipolitiikan laitos
kirsi.juhila@uta.fi
p. (03) 2156 342

Tutkimushankkeessa pureudutaan suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisimpien ihmisten tilanteeseen, syrjäytymisen prosesseihin sekä tulevaisuuden visioihin.

Oletus on, että nämä ihmiset ovat 1990-luvun alun laman ja sen jälkeisen yhteiskunnallisen eriarvoistumisen, pitkäaikaistyöttömyyden, sosiaaliturvan heikennysten sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen karsimisen seurauksena entistä vaikeammassa tilanteessa. Heidän kiinnittymisensä yhteiskunnan normaaleina pidettyihin palveluihin ja toimintoihin on hyvin haurasta. On kuitenkin paikkoja, joissa he ovat ainakin jollakin tavalla kiinni ja kohdattavissa. Kyse on hyvinvointivaltion pohjimmaisista auttamisjärjestelmistä. Tästä tulee tutkimushankkeen nimi ”Auttamisjärjestelmien reunalla”.

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella auttamisjärjestelmien reunalla elämistä eri näkökulmista. Miten sinne on päädytty? Miten erilaiset auttamisjärjestelmät kytkeytyvät sinne päätyneiden ihmisen elämään? Millaisia ovat näiden ihmisten tulevaisuudennäkymät ja mahdollisuudet? Reunalla eläminen toimii tutkimuksen keskeisenä metaforana. Se on sukua huono-osaisuuden, syrjäytymisen ja marginaalisuuden käsitteille, mutta on tarkoituksella väljempi. Tutkimuksessa tuotetaan sellaisia sisältöjä reunalla elämiselle, jotka pohjautuvat auttamisjärjestelmien asiakkaiden ja työntekijöiden omiin määrityksiin ja näkemyksiin.

Tutkimuksen kohteina olevat auttamisjärjestelmät ovat päihdeongelmaisille, asunnottomille miehille suunnattu ensisuoja, asunnottomille ja väkivallan kohteiksi joutuneille naisille tarkoitettu suojakoti sekä ehdonalaisessa olevien ihmisten kanssa tehtävä kriminaalihuoltotyö. Kaikille kolmelle auttamisjärjestelmälle on yhteistä se, että niiden asiakkaat on määritelty ulos normaaleista palvelujärjestelmistä. Asiakkaat kuvataan usein moniongelmaisiksi, monet luokitellaan sekä päihde- että mielenterveysongelmaisiksi. Yhteistä näiden auttamisjärjestelmien asiakkaille on lisäksi asunnottomuus tai vähintään sen uhka.

Tutkimus on laadullisin tutkimusmenetelmin toteutettava syväsukellus reunalla elämisen tematiikkaan. Siksi se toteutetaan auttamisjärjestelmiin kohdentuvina, intensiivisinä tapaustutkimuksina. Uskomme, että näin opimme ymmärtämään paremmin myös suomalaisen valtavirtakulttuurin tapaa asettaa normaalin ja poikkeavan välistä rajaa sekä sitä, miten tuon rajan asettaminen kenties itsessään tuottaa syrjäytymistä ja eriarvoisuutta, reunalle ajautumista.


Kolme näkökulmaa
Reunalla elämistä lähestytään kolmesta, toisiinsa kietoutuvista näkökulmasta:

1. Menneisyys – elämätarinat
Auttamisjärjestelmien reunalla elävillä ihmisillä on yksilöllisiä historioita. Haastattelemalla tai kirjoitettuja elämäkertoja käyttämällä paneudutaan heidän tapaansa jäsentää ne elämäntapahtumat ja -reitit, joiden kautta nykyisyyteen on tultu. Erityisen kiinnostuksen kohteeksi nousevat paikat hyvinvointivaltiollisissa palvelu- ja sosiaaliturvajärjestelmissä; miten kohtaamiset niiden kanssa rakentuvat osaksi näiden ihmisten elämätarinoita.

2. Nykyisyys – institutionaalinen kohtaaminen
Kaikilla kolmella auttamisjärjestelmällä on erityinen institutionaalinen tehtävä. Ne on suunnattu tietyissä elämäntilanteissa oleville ja määrätyistä ongelmista kärsiville ihmisille. Vaikka näitä järjestelmiä voikin pitää matalan kynnyksen paikkoina, asiakkuudelle on kuitenkin edellytyksensä. Näihin edellytyksiin tutkimuksessa paneudutaan analysoimalla auttamisjärjestelmän sisääntulovaiheessa asiakkaista kirjoitettuja dokumentteja.

Toisena aineistona käytetään asiakkaiden ja auttamisen ammattilaisten välisiä keskusteluja. Kolmas aineisto koostuu ammattilaisten keskinäisistä, asiakkaista käytävistä neuvotteluista. Kysymme, miten asiakkaiden elämätarinat elävät auttamisjärjestelmien institutionaalisessa arjessa, miten asiakkaiden ongelmien tai syrjäytyneisyyttä määritellään, millaisia asiantuntija- ja toimijapositioita asiakkaat saavat tai ottavat omissa asioissaan sekä millaisia auttamisen ja osallistumisen strategioita kaikkien edellisten pohjalta voi muotoutua.

3. Tulevaisuus – asiakasurat ja selviytymisstrategiat
Viimesijaisista auttamisjärjestelmistä voi pudota, niihin voi asettua tai niistä voi siirtyä tikapuiden korkeammille askelmille. Tutkimuksessa paneudutaan tähän liikkeeseen seuraamalla asiakkaiden uria auttamisjärjestelmien sisällä ja mahdollisesti niistä pois.

Aineistoina toimivat edelleen erilaiset asiakasdokumentit ja institutionaaliset keskusteluaineistot, mutta tarvittaessa tehdään lisäksi työntekijähaastatteluita sekä paneudutaan auttamisjärjestelmien sisäisistä toimintapolitiikoista ja mahdollisista kehittämisprojekteista laadittuihin tekstiaineistoihin. Ensisijaisina tutkimuskohteina ovat syrjäytymisprosessien katkaisemiseen ja asiakkaiden omaehtoiseen selviytymiseen liittyvät strategiat, erityisesti ammatillisen sosiaalityön menetelmien ja mahdollisuuksien puntarointi.


Tutkimushanke on saanut Suomen Akatemian ”Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa” -tutkimusohjelmassa 2 miljoonan markan rahoituksen vuosille 2001–2003. Hankkeen tutkijat työskentelevät Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella tieteenalanaan sosiaalityö. Rahoituksen saivat seuraavat tutkijat ja tutkimukset:

- Arja Jokinen (sparjo@uta.fi): Sukupuoli ja reunalla eläminen
- Arja Jokinen: Asiakkaiden asiantuntijuus asiakkaiden ja työntekijöiden välisissä keskusteluissa
- Anna Kulmala (anna.kulmala@uta.fi): Mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien ihmisten kohtaaminen auttamisjärjestelmissä
- Heli Valokivi (heli.valokivi@uta.fi): Asiakkaiden asema ja osallistumismahdollisuudet kriminaalihuoltotyössä
- Anni Vanhala (anni.vanhala@uta.fi): Naisten suojakoti viimesijaisena auttamisjärjestelmänä
- Kirsi Juhila: Auttamisjärjestelmien reunalla

***

Suomalainen slummi?

- Tutkimus huono-osaisuuden ja etnisten vähemmistöjen alueellisesta kasautumisesta välikaupunkiseudulla

Lehdistötiedote 27.11.2000

Alueiden väliset erot supistuivat aina 1990-luvun taitteeseen asti. Tulokseksi on syntynyt kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen moniaineksinen, hajautunut ja sosiaaliselta rakenteeltaan tasapainoinen kaupunki kokonaisuus. Hyvinvointivaltio on kaventanut sosioekonomisia eroja samalla kun uusien asuinalueiden rakentaminen on kuntatasolla nojannut sosiaalisen sekoittamisen varaan. Nämä seikat ovat yhdessä johtaneet siihen, että Helsingin seudulla huono-osaisuus ei juurikaan ole kasautunut alueellisesti -  ei ydinkeskustoihin eikä lähiöalueille. Se päinvastoin esiintyy pistemäisesti tai mosaiikkimaisesti, nojaten kunnallisen vuokra-asumisen sijaintiin: kysymys on siellä täällä sijaitsevista köyhyystaskuista, ei kokonaisista asuin- tai lähiöalueista.

Kehityksen suunta on kuitenkin 1990-luvulla kääntynyt. Uusi, informaatioteknologian varaan rakentuva taloudellinen kasvu nostaa Helsingin seudun läntisiä osia muuta kaupunkia nopeammin. Sosioekonominen huono-osaisuus ja etniset vähemmistöt ovat alkaneet kasautua, ennen muuta Helsingin itäisiin osiin. Ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, että havaittu, itä-länsisuuntaisten alueellisten erojen kasvu itäisellä suuralueella olisi ainakaan toistaiseksi merkittävästi laskenut siellä asuvien ihmisten hyvinvointia. On huomattava, että kehityksen suunta myös idässä on myönteinen; jälkeenjääneisyys on suhteellistaja liittyy siihen, että kaupunkialueen keskiarvo on noussut niitä alueita nopeammin.

Tutkimussuunnitelmassa oletetaankin, että ongelman ydin on toisaalla. On syytä pelätä, että ns. köyhyystaskut ovat lisääntymässä ja niiden olot ovat vaikeutumassa. Kansainväliset vertailut osoittavat, kuinka huono-osaisuuden alueellinen kasaantuminen pahimmillaan aiheuttaa järkyttävän heikkoja alueita, joita leimaa huumekauppa ja rikollisuus. Kerran synnyttyään tällaiset ongelmat saattavat olla niin pahoja, että niiden ratkaiseminen edellyttää alueen purkamista, uudelleenrakentamista ja väestöpohjan vaihtamista.

On syytä pelätä ja kysyä, onko myös Helsingin seudulla tapahtumassa samantyyppistä eriytymistä. Suhteellinen köyhyysaste on trendinomaisessa nousussa, tilastoitu huumekauppa kasvamassa ja koko seutu on etnisesti monipuolistumassa. Täkäläisissä sosiaalisen sekoittamisen luomissa oloissa tällainen alueellinen eriytyminen - sikäli kuin sitä nyt on käynnissä -  todennäköisesti ilmenee kuitenkin toisin, pistemäisesti: kysymys on muutamista yksittäisistä, erityisen huonoista ongelmataloista, joita on siellä täällä, ei kokonaisista alueista, saati sitten lähiöistä. On vakavaa syytä kysyä ja tutkia, onko tällaisten ongelmatalojen määrä ja osuus kasvussa vaiko ei, ja jos on, mikä on kehityksen merkitys asukkaiden hyvinvoinnille. Tässä on tutkimushankkeen keskeinen ongelma ja tavoite.

Tutkimustyössä yhdistetään modernin, paikkatietojärjestelmään perustuvan aluemaantieteen, sosiologisten kenttätöiden ja edustavien haastatteluaineistojen tarjoamia tietoja. Ajatuksena on tuottaa tietoa, jota olisi mahdollista käyttää uuden tilanteen edellyttämien kaupunkipoliittisten toimien perustana. Hankkeen tutkimusjohtajana toimii tutkimusprofessori Harry Schulman (Helsingin kaupungin tietokeskus) ja vastuullisina tutkijoina Mari Vaattovaara (Helsingin kaupungin tietokeskus) ja Matti Kortteinen (STAKES). Hanke perustuu Suomen Akatemian, Helsingin kaupungin ja STAKESin yhteiseen rahoitukseen ja valmistuu vuonna 2003.

***

Venäjänkieliset maahanmuuttajat tuottamassa uutta etniskulttuurista ja sosiaalista tilaa

Lehdistötiedote 27.11.2000

Olga Davydova
Täydennyskoulutuskeskus
Joensuun yliopisto
PL 111
80101 JOENSUU
puh. 013 251 4682, 040 7368656


Tutkimukseni kuuluu Joensuun yliopiston kehittämään Etniskulttuurinen toiseus - voimavara ja rajoite -projektiin, joka tutkii Pohjois-Karjalan maahanmuuttajia. Projektissa halutaan korostaa muiden kulttuurien tuomia mahdollisuuksia, mahanmuuttajat ja heidän kulttuurinsa nähdään ennen kaikkea voimavarana, eikä ongelmatekijänä.

Kaksi projektin puitteissa rahoituksen saanutta tutkijaa ovat maahanmuuttajia itse. Nigeriasta Joensuuhun muuttanut Olukemi Ogutuyi rupeaa tutkimaan Afrikasta muuttaneiden naisten integraatiota Pohjois-Karjalassa.

Minun tutkimukseni puolestaan keskittyy venäjänkieliseen väestöön. Kuluvan vuoden alussa Pohjois-Karjalan n. 1600 ulkomaankansalaisesta 914:llä oli Venäjän kansalaisuus. Tarkoituksenani on tarkastella heidän kotoutumistaan prosessina, joka alkaa jo lähtömaassa. Sen takia tutkimus toteutetaan sekä Pohjois-Karjalassa, että Karjalan Tasavallassa.

Muuton muodollisia perusteita ovat paluumuutto, eli muutto Suomeen suomalaisen syntyperän mukaan, tai perheiden yhdistyminen. Olen jo tehnyt alustavia haastatteluja Petroskoissa, joissa olen pyrkinyt selvittämään ihmisten muuttomotiivit, heidän tuntemuksensa ja kokemuksensa omasta etnisestä taustastaan, heidän odotuksensa ja Suomen tuntemuksen. Tätä alustavaa tutkimusta on jatkettava ja syvennettävä. Myöhemmässä vaiheessa tähän pohjautuen tarkastellaan sellaisia kotoutumiseen liittyviä asioita, kuten maahanmuuttajien identiteetti ja sen muutokset, arkielämän käytännöt, selviytymisstrategiat eri tilanteissa.

Tällä työllä on joiltakin osin yhtymäkohtia Karjalan tutkimuslaitoksessa toteutettavaan raja-alueiden tutkimukseen, koska venäjänkieliset maahanmuuttajat muodostavat oman erikoisen ryhmänsä, joka liikkuu rajan yli aktiivisesti. Tälläkin tavalla he muodostavat ns. "kolmannen tilan" - kuten Ulrich Beck sanoo.  

Tutkimusmetodina on haastattelu ja diskurssianalyysi. On tullut esille että Venäjän suomalaisten paluumuutto on vaikea asia - sekä Karjalassa että Suomessa. Julkisuudessa esiintyvät kannanotot kertovat etupäässä ongelmista ja vaikeuksista, usein syyttelevään sävyyn. Olisi hyvä, jos keskustelu laajenisi ja siihen osallistuisivat muutkin kuin viranomaiset, koulutus- ja muut järjestöt. Toivon että haastattelemalla venäjänkielisiä maahanmuuttajia saan heidänkin äänensä kuuluviin.