Tutkimusohjelmamuistio (Mediakulttuurin tutkimus)

Mediakulttuurin tutkimusohjelma 1999-2002


Esipuhe

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on tulos-sopimuksessaan sitoutunut käynnistämään uuden tutkimusohjelman mediatutkimuksen alalta vuoden 1999 aikana. Toimikunta asetti kokouksessaan 27.2.1998 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin tutkimusohjelman muistion valmistelu. Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin professori Hannele Niemi (Helsingin yliopisto/Suomen Akatemia) ja jäseniksi tutkimusjohtaja Antti Hautamäki (SITRA), professori Kaisa Häkkinen (Åbo Akademi/Suomen Akatemia), professori Ullamaija Kivikuru (Helsingin yliopisto), tutkimuspäällikkö Kristiina Laurila (TEKES), professori Jaakko Lehtonen (Jyväskylän yliopisto), apulaisprofessori Hannu Nieminen (Turun yliopisto), professori Antti Paasio (Turun kauppakorkeakoulu), suunnittelupäällikkö Ismo Silvo (Yleisradio), professori Liisa Uusitalo (Helsingin kauppakorkeakoulu), professori Tapio Varis (Tampereen yliopisto), professori Mauri Ylä-Kotola (Lapin yliopisto) sekä tiedesihteeri Raija Matikainen (Suomen Akatemia). Työryhmän asiantuntijasihteeriksi kutsuttiin tutkija Risto Kunelius (Tampereen yliopisto).
Suomen Akatemian hallitus teki kokouksessaan 9. kesäkuuta 1998 päätöksen mediakulttuurin tutkimusohjelman käynnistämisestä ja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta hyväksyi kokouksessaan 18.9.1998 ohjelmamuistion.

Aili Nenola
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja


1 Taustaa

Vuosituhannen taitteessa läntisissä, teollistuneissa yhteiskunnissa eletään mediakulttuurin aikaa. Elämäntapaamme luonnehtii entistä läpikotaisemmin erilaisten viestintävälineiden ja niiden välittämien sanomien läsnäolo ja vaikutus. Viestimet ovat ottaneet paikkansa lähes kaikkialla ihmisten arjessa, niin työssä, koulutuksessa kuin vapaa-ajassakin.
Mediakulttuurin tutkimus ei merkitse yksinomaan sitä, että tutkitaan yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä viestinten näkökulmasta tai niihin keskittyen. Se tarkoittaa myös, että viestimiä, niiden toimintaa, vaikutuksia ja tarjoamia sisältöjä selvitetään juuri niiden kulttuurisessa yhteydessä. Kaipaamme lisäymmärrystä siitä, mitä viestimet antavat, ottavat ja tarjoavat juuri niissä arkisissa yhteyksissä, joissa yksilöt, kansalaiset, ammattilaiset ja yhteisöt niitä käyttävät.

Mediakulttuurin tutkimusohjelmassa pyritään suhteuttamaan toisiinsa sitä, kuinka viestimistämme yhtäältä kehystävät suuret rakenteelliset tekijät ja kuinka toisaalta juuri arkinen viestinten käyttö ja omaksuminen tuo medioiden kulttuuriseen merkitykseen oman osansa. Niinpä vaikka läntisten (jälki)teollisten yhteiskuntien mediakulttuuri onkin monella tapaa globaalien kehityskulkujen tulosta, korostaa tutkimusohjelma sitä, että suomalaisen mediakulttuurin ymmärtäminen edellyttää konkreettista tutkimus- ja kokeilutoimintaa Suomessa. Mediakulttuurin tutkimuksen taustalta hahmottuvat ainakin seuraavat kehityskulut, joista tarvitsemme lisää tietoa.

Taloudelliselta kannalta katsottuna perinteisen joukkoviestinnän kaupallistuminen, entistä tiiviimpi ja monitasoisempi kytkeytyminen markkinoihin, näyttää vievän kahteen suuntaan. Yhtäältä alalle näyttää syntyvän entistä suurempia ja kansainvälisempiä omistuksellisia keskittymiä. Toisaalta taas viestintäsisältöjen kytkeytyminen markkinoinnin strategioihin näyttää vievän kohti yhä pienempien yleisöjen tavoittamista ja yhä räätälöidympiä tuotteita, joissa yleisön elämäntavat ja mediatuotteet synkronisoituvat keskenään. Uusien kilpailu- ja markkinatilanteiden takia myös median tuotantorakenteissa on odotettavissa muutoksia, eivätkä entiset viestinnän sääntelyn periaatteet ja perusteet enää sellaisenaan päde. Monet ilmeisimmistä mediakulttuurin haasteista ja mahdollisuuksista ilmenevät teknisessä murroksessa. Viestintätekniikan kehitys on luonut ja mahdollistaa uusia median levityksen ja kulutuksen tapoja, uusia sisältöjä ja uusia ympäristöjä, joissa media ja ihmiset kohtaavat ja joissa ihmiset kohtaavat toisiaan. Entistä vuorovaikutuksellisemmat viestimet, hypertekstuaaliset sanomatyypit, virtuaaliset oppimisympäristöt, jne. ovat monasti vielä kokeiluasteella. Avainkysymyksiä tulevaisuudessa ovat näiden medioiden ja niiden välittämien sisältöjen kehittäminen käyttäjien ja heidän arkisten elämänhallinnan tarpeidensa näkökulmasta.

Tiedämme aivan liian vähän myös siitä, mikä on viestinten välittämien sanomien ja eri viestinten käytön merkitys ihmisille. Vasta ihmisten tulkintojen, kulutustottumusten ja medioiden hyväksikäyttötapojen tutkimus voi tarjota osviittaa siitä, millaisiin suuntiin teknis-taloudellisissa puitteissa syntyneitä välineitä ja sisältöjä voisi kehittää. Tämä edellyttää myös medioiden ja niiden ylläpitämän merkitysympäristön historiallisen kehityksen tuntemusta.

Varsin tavallista on ymmärtää ajatus mediakulttuurista myös niin, että ‘mediasta’ on tullut entistä tärkeämpi instituutio yhteiskunnallisen vallankäytön ja päätöksenteon kannalta. Medialla on yhä suurempi merkitys niin perinteisten kuin kehittymässä olevienkin yhteiskunnallisten instituutioiden toiminnalle, puhutaanpa sitten koululaitoksesta, politiikasta, perheestä tai kansalaisliikkeistä. Käsitykset siitä, kuinka keskeinen ja kuinka itsenäisesti yhteiskunnan muita suhteita määrittävä instituutio ‘media’ on, vaihtelevat suuresti.

Meneillään olevan kulttuurisen murroksen mahdollisuuksien osoittaminen, vaihtoehtojen seurausten pohtiminen ja niistä tehtäviin valintoihin vaikuttaminen on eräs kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tärkeä tehtävä. Tutkimuksen täytyy pystyä tarjoamaan eri teoriaperinteiden tuomaa perspektiiviä ja ymmärrystä meneillään oleviin muutoksiin. Mediakulttuurin tutkimusohjelma pyrkii valaisemaan suomalaista mediamaisemaa ja sen suhteita vuosituhannen vaihtuessa. Ohjelman tarkoitus on tuottaa uutta tietoa mediasta ja sen merkityksistä. Samalla ohjelma kuitenkin haastaa myös tiedeyhteisöä ylläpitämään ja kehittämään kulttuurista muistiamme ja miettimään sitä, mitkä vanhoista ajatuksistamme, käsitteistämme ja teorioistamme vielä pätevät uusissa olosuhteissa, ja millaisia muutoksia niihin pitäisi tehdä. Ohjelman pohjana oleva tilannekuvaus ja sen olettamukset pitää myös voida kyseenalaistaa.


2 Teemat

Yllä olevista kehityskuluista on mediakulttuurin tutkimusohjelmaan tiivistetty neljä virittävää temaattista kokonaisuutta, joiden avulla tässä kuvataan ohjelmassa tärkeiksi nousevia kysymyksiä. Eri teemat eivät sulje toisiaan pois, vaan ehdottavat usein samantapaisten aiheiden tutkimusta, vaikkakin hiukan erilaisin painotuksin. Teemat ja tässä esiin nostetut kysymykset eivät myöskään sulje ulos muita kysymyksen-asetteluja ja niiden yhdistelmiä.
Muuttuva mediakulttuuri ja yksilön kompetenssit -teema jäsentää mediakulttuurin avainkysymyksiä yksilön näkökulmasta. Mediateollisuus ja markkinat -teema tuo ohjelmaan mukaan markkinoiden ja tuotannon näkökulman ja sen asettamia realiteetteja. Mediasisällöt, muodot ja merkitykset -teema haastaa miettimään niin entisten kuin nykyisten viestinnän tuotteiden roolia mediakulttuurissa. Mediat, valta ja yhteisöllisyys -teema puolestaan nostaa esiin yhteisöllisempiä ja yhteiskunnallisempia haasteita.

Alla seuraavaa teemojen kuvausta ei ole tarkoitettu terminologiseksi kartastoksi, jossa tutkimuksen pitäisi liikkua. Tutkimushankkeiden oletetaan tulkitsevan ja suhteuttavan teemojen kuvauksia omien tieteenalojensa ja lähestymistapojensa kysymyksiin ja käsitteisiin. Suunnitelmien edellytetään olevan laajakatseisia ja koherentteja. Ne voivat ponnistaa monitieteiseltä pohjalta, mutta voivat sijoittua myös selkeästi tietyn tieteenalan tai lähestymistavan sisään.

Ohjelma käynnistyy syksyllä 1999 ja se kestää kolme vuotta. Ohjelmaan valittavien tutkimusprojektien edellytetään tuottavan tietoa, käsityksiä, keskustelunavauksia ja pohdintoja, jotka säilyttävät relevanssinsa ensi vuosituhannen viestintäympäristössä.


2.1 Muuttuva mediakulttuuri ja yksilön kompetenssit

Median ja viestinnän ymmärtäminen vuosituhannen vaihteessa edellyttää nykyistä monipuolisempaa tutkimusta mediakulttuurin ja yksilön suhteesta. On tärkeää selvittää, miten erilaiset viestinnän muodot, välineet ja sisällöt muokkaavat ihmisiä, heidän arkeaan ja toimintaympäristöään. Erityisesti median merkitystä on selvitettävä sen käyttäjien, yksilöiden ja kansalaisten, näkökulmasta. Tältä kannalta esiin nousee ainakin kuusi toisiinsa liittyvää tutkimusaihetta, joita ohjelmassa voidaan lähestyä.

Identiteetit

Ihmisten käsitys itsestään ja muista muovautuu tärkeiltä osin medioiden välityksellä. Identiteettejä eivät muovaa vain perinteiset journalistiset sisällöt, vaan entistä vahvemmin myös fiktion, viihteen ja pelien hallitsema mediatarjonta. Millaisia identiteettejä liittyy ja liitetään tiettyjen sisältöjen, ohjelmatyyppien tai välineiden käyttöön? Millaisia identiteettejä median kuluttajat itselleen luovat niistä mielikuvista ja aineksista, joita media tuottaa ja välittää? Mitä nämä identiteetit puolestaan merkitsevät arkielämän tilanteissa, ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa?

Mediakompetenssi ja mediakasvatus

Yksilöiden näkökulmasta uusi viestintäteknologia avaa periaatteessa loputtomasti tilaisuuksia tiedon, taiteen ja viihteen hankkimiseen, kuluttamiseen ja sen edelleen työstämiseen. Elämä tällaisessa mediakulttuurissa merkitsee myös elinikäisen oppimisen mahdollisuutta ja välttämättömyyttä. Millaisia ovat ne oppimisympäristöt, joita viestimet nyt tarjoavat? Millaisia ovat ne taidot, joilla ihmiset kykenisivät etsimään, arvioimaan ja jäsentämään uusien kanavien tarjoamaa mielikuvien ja tiedon tulvaa sekä tuottamaan omia mediasisältöjään? Kuinka tällaisia mediakulttuurin kompetensseja opetetaan tai voitaisiin opettaa? Entä millaisia ovat taidot, joita nykyinen koulujärjestelmä ja työelämä opettaa ja pitää tärkeinä? Millaisia taitoja media itse opettaa kuluttajille?

Mediat arjen konteksteissa

Viestinnän sisällöt, muodot ja välineet saavat käyttäjien tulkintansa arkisissa käyttöyhteyksissään. Mediakulttuurin kehittyessä nämä eri medioiden käyttötarkoitukset ja merkitykset muuttuvat. Uudet välineet tuskin syrjäyttävät kokonaan vanhoja, mutta eri viestimet saattavat etsiytyä uusiin rooleihin ja uusiin arkielämän kulutusyhteyksiin. Millaisiin tarkoituksiin yksilöt medioita ovat käyttäneet ja käyttävät? Millä tavalla eri välineet ja sisällöt nivoutuvat eri ihmisten arkeen ja sen tarpeisiin ja odotuksiin? Mihin suuntaan median pitäisi kehittyä, jotta se palvelisi ihmisiä paremmin?

Interaktiivisuus

Viimeistään ns. uusi mediateknologia on nostanut vuorovaikutteisuuden yhdeksi kiinnostavimmista kysymyksistä. Entisen ‘vastaanottajan’ mahdollisuudet vaikuttaa sanomien muotoon ja sisältöihin näyttävät lisääntyvät siinä määrin, että aktiiviset lukijat muuttuvat osin myös itse kirjoittajiksi. Millaisia uusia median sisältökonsepteja tai muotoja tämä mahdollisuus tuottaa? Millaisia mahdollisuuksia oman elämänsä hallintaan ja siihen vaikuttamiseen yksilöt tällaisen vuorovaikutteisuuden kautta saavat? Millaisia taitoja vuorovaikutuksellisessa viestintäympäristössä tarvitaan? Kuinka aktivoivia tai rajoittavia ovat tai voisivat olla vuorovaikutuksellisen median muodot?

Viestintäkumous, käsitteet, arvot ja arvostukset

Medioiden kehityksellä on ollut ja on vaikutuksensa myös yksilöiden ja kansalaisten toiminta- ja ajatteluympäristöön — kulttuuriin, sen arvoihin ja arvostuksiin. Viestinten muutokset vaikuttavat osaltaan kulttuurin perusteisiin. Tässä mielessä nykypäiviä on mullistavuudessaan verrattu esimerkiksi kirja-painotaidon leviämisen aikaan koettuihin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin murroksiin. Koko kulttuurin tasolla on tärkeää pohtia esimerkiksi uusien viestintäteknologioiden vaikutusta kielemme, arvojemme ja arvostustemme muutoksiin. Kehittyykö mediakulttuurissa entistä enemmän kykyä välittämiseen, vuoro-vaikutteisen ja moninaisen viestinnän myötä? Entä millä tavalla välitetyn vuorovaikutusympäristön muutos ylipäätään muuttaa ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta? Luoko uusi viestintäteknologia uusia vuorovaikutuksen muotoja vai privatisoituuko medioituva kulttuurimme entistäkin enemmän?

Mediamuodot, kielet, uusi aistimellisuus

Erilaiset viestimet puhuttelevat yksilöä eri tavoin muotojensa, käyttöliittymiensä tai käyttämiensä kielten ja niiden yhdistelmien suhteen. Median murroksen vaikutukset kulttuuriin välittyvät tärkeiltä kerronnan ja aktiivisen vastaanoton muotojen kautta. Medioiden ja yksilöiden välisen suhteen ymmärtäminen edellyttääkin paneutumista myös aistimellisuuden muotoihin ja esteettisiin kysymyksiin. Kuinka esimerkiksi erilaiset mukautuvat käyttöliittymät muuttavat ihmisten suhdetta heidän omaan ruumiiseensa, sukupuoleensa tai kulttuuriseen identiteettiinsä? Entä millä tavalla viestimisen muotokielet vaikuttavat tapoihimme ja kykyihimme omaksua tietoa? Kuinka esimerkiksi entistä kuvallisempi viestintä tai hypertekstuaalinen viesti omaksutaan ja miten tällaisia muotoja voitaisiin käyttää nykyistä paremmin? Miten yksilöiden kannalta tärkeää tietoa voitaisiin tai pitäisi välittää erilaisin välinein ja kielin, kuin mihin olemme tottuneet?


2.2 Mediateollisuus ja markkinat

Viestintäympäristömme kehitystä suuntaavat vahvasti mediajärjestelmän taloudelliset suhteet, jotka ovat muuttumassa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Viestintäteollisuudesta on tullut entistä avoimempi taloudellisen toiminnan sektori. Näkyvissä on ollut merkittävää yhä suurempien tuotanto- ja jakeluyhtiöiden syntyä. Toisaalta uskotaan vahvasti myös pienempien ‘itsenäisten’ mediasisältöjä tuottavien yksiköiden ja alan uusien yrittäjien kaupalliseen menestykseen ja kykyyn pitää tarjontaa monipuolisena. Tämän kehityksen seuraaminen on mediakulttuurin kehityksen ymmärtämisen kannalta välttämätöntä. Ohjelma pyrkii lisäämään tietoamme ainakin seuraavista viestintäteollisuuden teemoista.

Rahoitus ja omistus

Mainosrahoituksen, itse tuotteista maksamisen ja median julkisen tuen muodostama yhtälö muuttuu. Eri rahoitusmuotojen ja niiden varassa toimivien välineiden kilpailun ja sisältöjen tutkimus on tärkeää. Oman erityislaatunsa tähän kysymykseen tuo yksittäisten ihmisten keskinäisviestinnän ja kaupallisen (joukko)viestinnän rajojen häilyminen. Median omistus näyttää kehittyvän kohti keskittymistä tai uusia suuria yhteenliittymiä, joissa on mukana myös alalla vähemmän perinteitä keränneitä sijoittajia. Millaisia ovat median omistussuhteet ja rakenteet, kuinka nämä ovat kehittyneet, kehittymässä ja näyttävät kehittyvän tulevaisuudessa? Entä millaisia ovat näiden suhteiden vaikutukset viestinnän sisältöihin? Millaisiksi muodostuvat suurten ja pienten mediayritysten väliset suhteet? Millä tavalla uudet markkinasuhteet vaikuttavat viestinnän sääntelyn tarpeeseen, keinoihin ja perusteisiin?

Tuotantorakenteet

Omistuksen ohella myös itse median tuotantorakenteet muuttuvat. Kun mediayritykset toimivat markkinoilla, niiden on myös etsittävä entistä joustavampia kustannusmuotoja. Miten suurten mediayritysten alihankkijat tai organisaation sisäisen yrittäjyyden järjestelyt vaikuttavat? Millaisia uusia tuotantorakenteita syntyy ja voisi syntyä? Millaisia ovat näiden uusien rakenteiden vaikutukset alan ammattikulttuureihin ja viestien sisältöihin?

Jakelujärjestelmät

Uusi viestintäteknologia merkitsee myös mullistuksia viestinnän jakelujärjestelmiin. Vielä on epäselvää, kuinka räätälöityyn palveluun (sisältöjen tai ajan suhteen) markkinat uuden teknologian soveltavat. Kenelle tai minkälaisille yleisöille kehittyy ja minkälaisia palveluita? Minkälaisia yleisöjä luodaan ja palvellaan? Millaisia uusia kilpailutilanteita syntyy?

Kuluttajien aktiiviset valinnat ja tulkinnat

Avoimessa markkinaympäristössä myös kuluttajien valintojen ja käyttäytymisen tutkiminen on tärkeää. Millä tavalla ihmiset valikoivat mediatuotteita nyt ja tulevaisuudessa? Millaisin perustein nämä valinnat tapahtuvat? Millä tavalla ihmiset sosiaalistuvat uusien välineiden tai sisältöjen kuluttajiksi? Ovatko ihmiset tyytyväisiä kuluttamiinsa median tuotteisiin? Miten eri yleisön osat kuluttavat eri tuotteita, ja miten markkinat palvelevat eri yleisöjä (ts. ketä markkinat palvelevat)?


2.3 Mediasisällöt, muodot ja merkitykset

Sanomien, niiden sisältöjen ja muotojen eri konteksteissa — niin tuotannon kuin vastaanoton ‘alakulttuureissa’ ja niiden kohtaamisissa — saamien merkitysten erittely lisää ymmärtämystämme mediakulttuurin dynamiikasta. Sisältöjen, muotojen ja merkitysten tarkastelu voi valaista esimerkiksi seuraavia suurempia kysymyksiä.

Integroituvat viestimet ja uudet muotokielet

Uusi viestintäteknologia integroi perinteisiä medioita ja hämärtää niiden välisiä rajoja. Tämä asettaa usein koko lailla uudelleen kysymyksen ‘sisällöistä’. Millaisia voisivat esimerkiksi olla uudenlaiset virtuaaliset tilat, joissa ihmiset kohtaisivat toisiaan? Millaisia ovat tulevaisuuden entistä visuaalisemmat tai entistä ‘pelinomaisemmat’ mediasisällöt? Tai millaisten maailmojen, tilojen tai tilanteiden simuloimisessa olisi järkeä kaupalliselta, esteettiseltä, kasvatukselliselta, journalistiselta tai demokraattiselta kannalta? Miten integroituvat välineet muuttavat aistiemme vuorovaikutusta ja yhteispeliä? Entä miten uusien taiteellisten, journalististen tai viihteellisten muotojen kehitteleminen muuttaa ja muokkaa niiden soveltamaa teknologiaa?

Suomalaisen julkisen merkitysjärjestelmän historia

Mediasisältöjen tutkimuksessa eräs vähän tarkasteltu alue on julkisten merkityssisältöjen historia. Meillä on jo peruskartoitusta sanomalehdistön ja sähköisen viestinnän (Yleisradion) institutionaalisesta menneisyydestä. Olisi kuitenkin tärkeää pyrkiä selvittämään myös sitä, miten julkinen mielikuvasto, puhetavat, viihteen lajityypit, niiden stereotyyppiset hahmot jne. ovat vuosikymmenien ja satojen mittaan pysyneet ja muuttuneet. Nämä kuvastot luovat osaltaan sen kulttuurisesti yhteisen maaston, jossa nykyään ja ensi vuosituhannella toimitaan. Miten esimerkiksi politiikan, perheen, sukupuolten, nuorison, lasten, väkivallan, toisten kulttuurien jne. esittämisen tavat ovat muuttuneet ja pysyneet suomalaisen median historiassa? Entä millä lailla median käyttämät kielet ovat muuttuneet ja muuttuvat? Kenen kieltä viestimet oikein puhuvat? Millaisia yhteisiä lajityyppejä, sisältöjä tai sisältöjen piirteitä markkinoiden segmentoimassa mediamaisemassamme säilyy? Millaisia identiteettejä, mielikuvia, idoleja ja niin edelleen kansalaisille on kaupattu ja kaupataan?

Median tuotantokulttuurit ja tuotantoprosessit

Mediasisältöjen ymmärtäminen edellyttää tutkimusta niitä synnyttävistä ammatillisista kulttuureista. Tutkimustietoa tuottajista ja tuotannon konventioista kannattaisi kerätä nyt, kun toimintaympäristö on muuttumassa. Tällaisen tutkimuksen pitäisi paitsi kartoittaa näitä muuttuvia tuotantokulttuureja (niiden arvostuksia, periaatteita ja toimintatapoja) myös tehdä niitä nykyistä läpinäkyvimmiksi ja reflektiivisimmiksi. Nykyisen ja tulevan mediakulttuurin arvon kannalta on tärkeää, että mediakulttuurin tuottajakunta kykenee omaa työtään koskevaan julkiseen keskusteluun. On myös selvää, että niin journalistien kuin muidenkin media-ammattilaisten (eri sukupolvien, eri välineiden ja erilaisten muuttuvien ammattikuvien suhteen) arvostukset, mielikuvat maailmasta, käsitys omista tehtävistään nyt ja tulevaisuudessa ovat merkittävää mediakulttuurin muutosta koskevaa tietoa ja keskustelunavauksia. Mediaetiikan pohdinnat ja tutkimuksen yhdistävät tämän ammattikulttuurin tutkimuksen konkreettisten viestien sisältöjen, muotojen ja tuotantoprosessien arvioimiseen. Entä miten tuotantokulttuurit ja median taloudelliset suhteet vaikuttavat toisiinsa? Mitä tapahtuu esimerkiksi journalistisen kulttuurin eettisille periaatteille tai työn arkisille säännöille, jos työsuhde toimitukseen muuttuu jutun myymissuhteeksi?


2.4 Mediat, valta ja yhteisöllisyys

Viestintä ja etenkin joukkoviestintä on aina liittynyt kiinteästi yhteiskunnalliseen vallankäyttöön: päätöksentekoon, sen resursseihin ja niiden hallintaan. Muuttuva viestintäympäristö haastaa myös monin tavoin arvioimaan perinteisiä käsityksiämme medioiden, demokratian, kansalaisyhteiskunnan ja ihmisten itsehallinnan suhteista. Medioiden, vallan ja yhteisöllisyyden näkökulma nivoo uusin painotuksin yhteen monia jo yllä esiin nousseita kysymyksiä.

Viestinten yhteiskunnallisen merkityksen kasvu

Ensimmäinen tärkeä kysymys kuuluu: missä määrin ajatus yhteiskunnan ja kulttuurin medioitumisesta oikein on totta? Jos se on, mitä tämä merkitsee yhteiskunnallisen vallankäytön kannalta. Hajautuuko valta ja käykö yhteiskunnallisten prosessien hallinta (yhdenlaisten intressien pohjalta) yhä vaikeammaksi? Vai onko oikeilla viestinnällisillä taidoilla näiden prosessien kontrollointi entistä tehokkaampaa? Millaisia ovat medioituneen yhteiskunnan hallinnan avainresurssit ja kuinka ne jakautuvat? Miten tällaisten resurssien kehittämistä ja jakamista pitäisi harjoittaa, jotta medialla olisi kasvualustanaan ja yleisönään terve ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta.

Julkisuuden hallinta

Median ja demokratian suhteiden perinteinen avainkysymys on kysymys julkisuudesta ja sen hallinnasta. Kysymystä voi ja pitäisi lähestyä niin mediasisältöjen, median tuotantokulttuurien kuin kansalaistenkin näkökulmasta. Tarvitsemme edelleen tietoa ja keskustelua siitä, millaisilla (ja kenen) ehdoilla kulloistakin julkista keskustelua käydään. Medioituvassa yhteiskunnassa ei riitä, että tarkastellaan vain välittömästi media-ammattilaisten toimintaa. Yhä laajeneva joukko viestinnän ammattilaisia työskentelee julkisuuden hallinnan ja tiedotustoiminnan eri ammateissa, joiden tutkimus ei ole edes kunnolla päässyt alkuun, saati herättänyt ansaitsemaansa keskustelua. Millä tavoin esimerkiksi julkishallinnon virkamiehet tätä nykyä suhtautuvat julkisuuteen? Entä tieteentekijät? Millaista on esimerkiksi tieteen julkisuus? Entä miten julkisuuteen suuntautuvat ja sen kanssa toimivat kansalaisjärjestöjen aktivistit tai yritysten tiedottajat? Mistä heidän julkisuustaitonsa ja käsityksensä ovat peräisin? Millaisia ovat heidän suhteensa varsinaisiin media-ammattilaisiin? Tutkimuksen menetelmien kehittämisen pohjalta voitaisiin myös aikaansaada entistä laadukkaampaa kritiikkiä julkisen keskustelun laadusta. Tältä kannalta kysymys esimerkiksi median käyttämästä kielestä, käsitteistöstä ja sen suosimista muista ajattelun välineistä saa uutta painoarvoa. Ovatko julkisuudessa keskustellut ja esiin nostetut ongelmat juuri niitä, joita kansalaiset haluaisivat pohtia tai joista he kaipaavat lisätietoa? Entä minkälaisia ovat kansalaisten mahdollisuudet nostaa uusia, omia aiheitaan julkisuuteen ja millaisia ovat tällaisten pyrkimysten esteet (tekniset, taidolliset, ammattikulttuuriset, taloudelliset jne.)? Millaisia osallistumisen potentiaaleja eri välineisiin liittyy ja millaisin lajityypein, tekniikoin ja ammattitaidoin nämä mahdollisuudet saadaan todemmaksi kuin nykyään?

Julkisuuden tulevaisuus

Uuden viestintäteknologian suomat mahdollisuudet ja mediatalouden segmentoiva logiikka nostavat myös esiin kysymyksen julkisuuden tulevaisuudesta. Onko ajatus ‘yhteisestä (kansallisesta, alueellisesta) julkisuudesta’ oleellisena demokratiaan kuuluvana foorumina katoava tai merkitykseltään pienenevä (fragmentoituvan suuren yleisön, tai yhä merkittävimpien ylikansallisten kysymysten vuoksi)? Mitä voisi tulla sen tilalle? Millaisin käsittein ja teorioin uudenlaisia julkisuustilojamme voitaisiin ymmärtää nykyistä paremmin? Tarjoaako uusi viestintäteknologia uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua uudenlaisiin julkisuuksiin? Kenelle, mitä varten ja millä ehdoilla näitä syntyy — vai syntyykö ollenkaan? Millaisia mediataitoja (kielellisiä, teknisiä ja muita) tällaiseen itsehallintaan osallistuminen edellyttää? Missä ne opitaan ja keneltä? Millaiset uuden median sisällöt, ohjelmistot, tekniikat, lajityypit jne. olisivat omiaan elvyttämään ja rikastuttamaan kansalaisyhteiskuntaa ensi vuosituhannella?

Mediat yhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan resurssina

Nykyiset joukkoviestintäjärjestelmämme ja niiden luoma julkisuus kytkeytyvät ainakin periaatteessa lujasti edustukselliseen demokratiaan ja sen edellyttämään kansalaisten valistamiseen. Tulevaisuudessa entistä polttavammaksi nousevat ihmisten ja yhteisöjen jatkuvan osallisuuden ongelmat ja haasteet. Viestimien ja kansalaisten välisessä suhteessa ei enää ole kysymys yksin itseään valistavista kansalaisista, vaan medioista tulee — tai voi tulla — erilaisten yhteisöjen ja kansalaisryhmien toiminnan väline ja resurssi. Mediat eivät ainoastaan tarjoa yksilöille palkitsevia tuntemuksia osallisuudesta, vaan niillä on mahdollisuus myös avata vaikuttamisen mahdollisuuksia erilaisille yhteisöille. Millaisia ammattilaisia ja ammattitaitoja tällaisissa medioissa tarvitaan? Kuinka erilaiset viestimien taloudelliset kytkennät (julkinen palvelu, kaupalliset ratkaisut jne.) soveltuvat näihin haasteisiin? Millaisia eettisiä kysymyksiä tällaiseen uuteen asetelmaan sisältyy?


3 Ohjelman toteuttaminen

Mediakulttuurin tutkimusohjelman rahoitus kestää kolme vuotta (1999-2002). Ohjelman määrärahat julistetaan haettavaksi syksyllä 1998. Määrärahojen haku on kaksivaiheinen. Päätös ohjelmaan hyväksyttyjen hankkeiden rahoituksesta tehdään alkukesään 1999 mennessä siten, että hankkeiden rahoitus voidaan aloittaa alkusyksystä 1999.
Ensimmäisessä hakuvaiheessa ohjelmasta kiinnostuneita tutkijoita ja tutkimusryhmiä pyydetään osoittamaan kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle 5-8 sivun pituinen aiesuunnitelma, jossa esitellään lyhyesti tutkimusongelma(t), tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät sekä tutkimusryhmän kokoonpano ja rahoitussuunnitelma. Tarkemmat ohjeet aiesuunnitelman muodosta löytyvät tämän ohjelmamuistion lopusta. Määräaika aiesuunnitelmien jättämiselle päättyy 30. marraskuuta 1998.

Kulttuurin ja yhteiskunnan toimikunta valitsee vuoden alkupuolella aiesuunnitelmista ne aloitteet, joista pyydetään varsinainen määrärahahakemus. Toiseen hakuvaiheeseen hyväksytyt laativat varsinaisen hakemuksensa englannin kielellä Suomen Akatemian hakulomakkeelle. Hakuaika varsinaisen hakemuksen jättämiselle Suomen Akatemiaan ajoittuu helmi-maaliskuulle 1999. Jatkoon valituille lähetetään tarkemmat ohjeet toisesta hakuvaiheesta ja aikataulusta. Aiesuunnitelmia valittaessa kiinnitetään huomiota hankkeen tieteelliseen merkitykseen. Samalla Mediakulttuurin ohjelman ja Tiedon tutkimusohjelman II-vaiheen välisiä kytkentöjä ja työnjakoa voidaan tarkentaa. Hakuprosessin toisessa vaiheessa rahoitettavaksi tarkoitetut hankkeet arvioidaan kansainvälisessä asiantuntijapaneelissa ja sen jälkeen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta päättää rahoituksesta. Hankkeiden rahoituksesta päätettäessä kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:

- Tutkimuksen tieteellinen taso ja merkitys
- Kansalliset ja kansainväliset tutkimusyhteydet ja niiden kautta saavutettavissa oleva tieteellinen lisätuotos
- Hankkeeseen mahdollisesti liittyvän tutkijan-
koulutuksen merkittävyys

Mediakulttuurin tutkimusohjelman linjauksia tukeville hankkeille voi hakea rahoitustukea myös Tekesin soveltavan tutkimuksen määrärahoista myöhemmin ilmoitettavien hakuaikojen puitteissa. Hankkeiden tulee täyttää Tekesin rahoitustuelle asettamat kriteerit ja ne laaditaan Tekesin soveltavan teknisen tutkimuksen tukihakemuksen lomakkeita käyttäen. (Lisätietoja: www.tekes.fi.) Hankkeet voivat etsiä ulkopuolista rahoitusta myös muilta tahoilta, kuten eri rahastoilta, säätiöiltä ja yrityksiltä.

Ohjelmalle julistetaan haettavaksi puolipäiväinen tieteellinen koordinaattori, jonka tehtävänä on edistää tutkimusryhmien välistä yhteistyötä sekä kehittää tutkimusohjelmaan osallistuvien tutkijoiden yhteyksiä muihin suomalaisiin ja kansainvälisiin tutkimusympäristöihin. Tutkimuskoordinaattorin tehtävänä on lisäksi lisäksi koota ohjelman hankkeiden tuloksista monografia kansainväliseen jakeluun.

Tutkimusohjelmasta laaditun hakujulisteen, ohjeet aiesuunnitelman laatimiseen ja Suomen Akatemian hakuoppaan saa Suomen Akatemian kirjaamosta. Akatemian yhteystiedot ovat: postiosoite on PL 99, 00501 Helsinki; katuosoite Vilhonvuorenkatu 6, puhelin 09-774 881, faksi 09-7748 8299; sähköposti: keskus@aka.fi. Tutkimusohjelmaa koskeva aineisto on saatavissa myös Suomen Akatemian internet-kotisivulta osoitteesta http://www.aka.fi Ohjelmasta voi pyytää lisätietoja tiedesihteeri Raija Matikaiselta (puhelin 09-7748 8232, sähköposti: raija.matikainen@aka.fi).

Ohjeet aiesuunnitelman laatimiseksi mediakulttuurin tutkimusohjelmaan
Aiesuunnitelma on lyhyt selvitys suunnitellusta tutkimushankkeesta. Aiesuunnitelmien perusteella Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta päättää, mistä aloitteista pyydetään varsinainen tutkimussuunnitelma.
Aiesuunnitelma osoitetaan kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle. Suunnitelman tekstikoon tulee olla vähintään 12 pistettä ja sen laajuuden noin 5-8 sivua. Aiesuunnitelma toimitetaan 20 kappaleena (originaali ja 19 kopiota).

Aiesuunnitelma on vapaamuotoinen kuitenkin siten, että suunnitelman ensimmäiseltä sivulta tulee ilmetä seuraavat seikat:

1. Tutkimusohjelman nimi
2. Tutkimuksen vastuuhenkilö (sukunimi, etunimi, syntymäaika)
3. Vastuuorganisaatio (yliopisto, laitos)
4. Yhteystiedot (osoite, puhelin, faksi, sähköposti)
5. Mihin ohjelman teema-alueeseen (-alueisiin) hakemus kuuluu
6. Tutkimusaihe
7. Tutkimuksen aikataulu
8. Haettava rahoitus vuosittain eriteltynä
9. Mikäli hakemus kuuluu konsortioon, on mainittava konsortioon kuuluvat muut hakemukset (tutkimusaihe, vastuuhenkilö, yhteystiedot)

Tutkimussuunnitelmasta tulee ilmetä:
a) Tutkimuksen tausta
* tausta ja merkitys
* aihepiiriin kuuluva aiempi tutkimus
b) Tavoitteet ja menetelmät
* tavoitteet
* tutkimusongelma ja tutkimusmenetelmät
* tutkimuksen aikataulu
c) Tulokset
* tulosten sovellettavuus ja hyödyntämismahdollisuudet
d) Tutkijat
* tutkimusryhmän kokoonpano ja tutkimuksen mahdollinen jakautuminen eri suorituspaikkojen kesken
* hankkeen liittyminen ryhmän tutkijoiden muuhun tutkimukseen
* hankkeen kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö
* tutkijankoulutustavoitteet
e) Rahoitus
*tutkimusohjelmasta haettava rahoitus (kokonaissum- ma ja rahoituksen vuosittainen jakautuminen)
* suunniteltu muu rahoitus
f) Hankkeen vastuullisen johtajan allekirjoitus