Suomen Akatemian 1990-luvun talouskriisin tutkimusohjelman asiantuntijaseminaari, Säätytalo 13.4.2000
ESITYSTEN TIIVISTELMÄT
Seminaarin avaus
Seminaari järjestettiin ohjelmaan kuuluvana tutkijoiden tapaamisena sekä tutkijoiden ja yhteiskuntapoliittisten toimijoiden tapaamisena. Jo nyt on olemassa tutkimustuloksia, jotka tarjoavat kuvaa laman varjon pituudesta ja tummuuden asteesta uuden vuosituhannen alkaessa.
Taloudessa on meneillään seitsemäs kasvun vuosi. Monessa mielessä talous näyttää toipuneen. Pörssikurssit ja asuntojen hinnat ovat palautuneet ja lyöneet vanhat ennätykset. Erityisesti työttömyys kuitenkin osoittaa, että lama on jättänyt pitkän varjon ja antanut haasteen yhteiskunnan kyvylle selviytyä. On merkkejä siitä, että talouden toimintatavat kuten investointiaste ja funktionaalinen tulonjako ovat muuttuneet. Muutokset voivat johtua lamasta tai muista syistä. Lamasta selviytyminen ei merkitse aina paluuta entiseen.
Suomen Akatemian tutkimusohjelman käynnistämisen taustalla oli näkemys laman aiheuttamista laajoista ja pitkävaikutteisista yhteiskunnallisista muutoksista, joita on syytä tutkia. Seminaarissa esitettävät tulokset osoittavat tämän näkemyksen oikeaksi. Ne kertovat myös ihmisten ja yhteiskunnan sopeutumiskyvystä.
Lisätietoja:
Professori Paavo Okko
Turun kauppakorkeakoulu
p. (02) 338 3336
paavo.okko@tukkk.fi
LAMA JA SOSIAALIPOLITIIKKA
Talouden, työmarkkinoiden ja sosiaalipolitiikan lamat
Yleisesti ajatellaan, että 1990-luvun lama on ohi Suomessa. Siltä asia näyttääkin, jos huomio kiinnitetään vain talouteen. Mutta jos lama käsitetään laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä, ei laman päättyminen ole lainkaan yhtä selvää. Lamat noudattavat kolmivaiheista kaavaa, jossa lama jakautuu talouslamaan, työttömyyslamaan ja sosiaalipolitiikan lamaan. Tästä näkökulmasta 1990-luvun lama ei ole ohi Suomessa.
Tämä näkyy kun tarkastellaan yksityisen ja julkisen talouden kehitystä, työttömyyslukuja ja sosiaaliturvan kustannus- ja käyttäjämääriä. Talous on elpynyt lamaa edeltävälle tasolle ja ylittänytkin sen reilusti, mutta työttömyysluvut ja heikoimmassa asemassa olevan väestön määrät ovat edelleen kaukana lamaa edeltävästä "normaalitilanteesta". Suomi on siis päässyt osittain vasta laman ensimmäisen vaiheen yli.
Yksityinen sektori on selvinnyt taloudellisesta lamasta, mutta julkisen sektorin lama jatkuu. Samoin jatkuvat työllisyyslama, sosiaalipoliittinen lama ja kotitalouksien lama. Hyvinvointivaltiona Suomi alkaa olla EU-maiden keskitasoa tai sen alapuolella. Jos myöhempien lamavaiheiden annetaan jatkua, voimme tulevaisuudessa olla Euroopan Unionin hyvinvointivaltioiden paarialuokkaa.
Tämäkö on se kurssi, jolla Suomi haluaa kulkea kohti sosiaalista Eurooppaa? Taloudellisen laman päättymistä voidaan käyttää muiden lamojen ratkaisemiseen tai sitten kansainvälisen kilpailukyvyn entistä suurempaan tukemiseen. Viimeksi mainittu ratkaisu varmistaisi sen, että edelleen jatkuva lama aletaan käsittää normaalitilana ja laman myöhemmistä vaiheista tulee suomalaisen hyvinvointivaltion ja elämäntavan pysyviä elementtejä.
Lisätietoja:
Professori Heikki Lehtonen
Tampereen yliopisto
p. (09) 215 6339
sphele@uta.fi
Lamauttiko lama sosiaali- ja terveyspalvelut?
Notkahdus vai käänne? Miten sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä selvisi lamasta, miten muuttuneena ja miten muuttumattomana? Tässä talouskriisi -tutkimusohjelman Stakesissa käynnissä olevassa osatutkimuksessa on selvitetty viittä kysymystä: kuntien lamanaikaisen talouden heijastumista sosiaali- ja terveyspalveluihin, palvelujärjestelmän pitkän aikavälin muutoksia ja niiden suhdetta lamanaikaisiin muutoksiin, laman vaikutusta sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntään sekä erikseen terveydenhuollon ja sosiaali- ja terveyspalvelujen sopeuttamista lamaan. Kokonaismuutosta on verrattu Ruotsissa samaan aikaan saatuihin kokemuksiin.
Tutkimuksen tässä vaiheessa näyttää siltä, että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä selvisi lamasta notkahduksella, jossa on kuitenkin myös käänteen piirteitä. Vaikeiden vuosien jälkeenkin ovat palvelujärjestelmän rakenteet pääosin ennallaan, vaikka resursseja on pienennetty tuntuvastikin. Kun tarkastellaan lähemmin yksittäisiä palvelujärjestelmän toimintoja, käy ilmi, että notkahduksen syvyys on eri sektoreilla erilainen. Käänne on tapahtunut siinä mielessä, että paluuta lamaa edeltäneelle kasvu-uralle ei ole näkyvissä.
Tutkimuksen tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että monet palvelujärjestelmän lamanaikaiset muutokset eivät olleet laman vaikutuksia, vaan lama vauhditti usein jo paljon aikaisemmin käynnistyneitä ja päätettyjä muutoksia. Laman vaikutukset palvelujen kysyntään tulivat näkyviin vasta pahimpien lamavuosien jälkeen, kun laman liikkeelle sysäämä muuttoliike aiheutti lisäkysyntää yhtäällä ja muutti kysynnän rakennetta toisaalla. Lamavaikutukset jakautuvat pitkälle aikavälille ja jatkuvat ja tuntuvat palvelujärjestelmässä vielä nyt ja muutamana lähivuotenakin. Kuntien välisiä eroja tutkittaessa kävi ilmi, että kuntien menorakenne ja sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus siinä eivät laman aikana eivätkä sen vuoksi kuitenkaan merkittävästi muuttuneet.
Päällimmäiseksi jää seuraava tulos: lama toimi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä jo ennen lamaa tavoitellun käänteen poliittisena lisäperusteluna. Käänne merkitsee kasvu-uralta poistumista, joka on nyt toteutunut lamanaikaisen notkahduksen jälkeen. Uudet kasvupaineet alkavat kuitenkin väestön ikääntymisen myötä häämöttää.
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Jussi Simpura
Stakes
PL 220, 00531 Helsinki
p. (09) 3967 2022
jussi.simpura@stakes.fi
1990-luvun sosiaalipolitiikka
VTT Juho Saari, Sosiaali- ja terveysministeriö
Kuinka sosiaalipoliittinen järjestelmä sopeutui 1990-luvun muuttuneeseen ympäristöön? Esite saatavana tilaisuudessa.
Lisätietoja:
VTT Juho Saari
Sosiaali- ja terveysministeriö
p. (09) 160 3828
f. (09) 1603815
juho.saari@stm.vn.fi
LAMA JA TULOEROT
Laman jättämät jäljet tulo- ja kulutuseroihin
Vaikka työstä saadut tulot ovat edelleenkin ylivoimaisesti suurin tulon lähde, on niiden suhteellinen merkitys laskenut viimeisen 30 vuoden aikana. Erityisen suuri pudotus ajoittuu 1990-luvun alkujaksoon. Mitä seuraamuksia tästä on ollut tulo- ja kulutuseroihin Suomessa?
Olemme pyrkineet selvittämään näitä seuraamuksia dekomponointi-menetelmän avulla. Kotitaloudet on ryhmitelty kahteen ryhmään. Yhden ryhmän muodostavat sellaiset kotitaloudet, joissa kotitalouden päämies (eniten ansaitseva henkilö) on työssä. Toinen ryhmä taas koostuu kotitalouksista, joissa päämies ei ole työssä (työtön tai eläkeläinen). Kotitaloustiedustelun ja tulonjakotilaston aineistojen perusteella olemme arvioineet tuloerojen (käytettävissä olevan tulon) olevan suuremmat jälkimmäisessä eli ei-työssä käyvässä ryhmässä. Useimmat käyttämistämme tulonjakomitoista näyttäisivät viittaavaan siihen suuntaan, että tuloerot ovat kasvaneet lievästi voimakkaammin ei-työssä käyvien kotitalouksien keskuudessa. Samoin ryhmien väliset erot näyttäisivät olevan kasvussa 1990-luvun puolen välin jälkeen.
Tällaisen kehityksen taustalla olevien tekijöiden selvittämiseksi on syytä tarkastella molempia ryhmiä tarkemmin. Miten ryhmien sisäinen koostumus on muuttunut ja mitä muutoksia on tapahtunut ryhmien tulolähteissä? Erityisen kiinnostavaa on selvittää, mikä on ollut pääomatulojen kasvun vaikutus tuloeroihin ja miten sosiaaliturvan leikkaukset näkyvät juuri ei-työssä käyvän ryhmän tuloeroissa? Tämä osuus tutkimuksesta on käynnissä, joten emme julkaise vielä mitään alustavia tuloksia. Kulutuserojen osalta kehitys on ollut varsin toisen suuntaista. 1990-luvulla kulutuserot ovat tasaisesti pienentyneet. Tämän kehityksen taustalla olevien tekijöiden selvitys on käynnissä.
Lisätietoja:
Professori Matti Tuomala
Tampereen yliopisto
p. (03) 251 6031
ktmatuo@uta.fi
Alueiden väliset ja sisäiset tuloerot
"Kaupunkien, taajamien ja maaseudun väliset ja sisäiset tulo- ja kulutuserot" on juuri valmistunut tutkimus, joka sisältyy yhteen tutkimusprofessori Heikki A. Loikkasen johtaman konsortion kolmesta projektista. Projektissa tarkastellaan hyvinvointivaltiota alueiden välisten ja sisäisten tuloerojen tasoittajana vuosina 1966-1997 ja erityisesti 1990-luvun lamassa.
Eri maita ja aluekokonaisuuksia koskevan tutkimuksen perusteella aluekehityksen yksi yleinen piirre on keskittyminen: työpaikat ja väestö sijoittuvat entistä enemmän kasvukeskuksina toimiville kaupunkialueille. Toinen säännönmukaisuus on, että suhteelliset erot maiden ja alueiden henkeä kohti lasketussa BKT:ssä ovat kaventuneet. Kolmas kysymys, jonka osalta tulokset ovat epäselvemmät, liittyy tulonjaon ja taloudellisen kasvun yhteyteen: edistääkö tasainen tulonjako taloudellista kasvua vai onko suurempi eriarvoisuus peräti kasvun edellytys tai sen kanssa rinnakkainen ilmiö?
Kaupunkimaisten kuntien, taajamien ja maaseutumaisten kuntien väliset kotitalouksien keskimääräiset käytettävissä olevien tulojen erot pienenivät selvimmin 1960- ja 1970-luvuilla.
Tuloerojen lähentyminen, konvergenssi, alkoi vähetä 1980-luvulla. 1990-luvulla laman aikana tulotaso laski kaikilla alueilla, mutta alueiden väliset suhteelliset tuloerot säilyivät lähes muuttumattomina lamassa ja sen jälkeisessä nousussa.
Alueiden väliset tuloerot ovat suuremmat, jos käytettävissä olevien tulojen sijaan tarkastellaan tuotannontekijätuloja - verotus ja tulonsiirrot tasoittavat alue-eroja. Kulutuksen alueellinen konvergenssi on ollut käytettävissä olevien tulojen lähentymistä hitaampaa, mutta ajalliselta profiililtaan samanlaista.
Koko maan tasolla vuonna 1966 tulonjaon eriarvoisuus oli suurta ja tulotaso alhainen. Tulotaso kasvoi ja kotitalouksien välinen eriarvoisuus väheni merkitsevästi vuodesta 1966 vuoteen 1990. Eriarvoisuuden taso ja kehitys oli hyvin samanlainen kaupunki-, taajama- ja maaseutuväestön keskuudessa. Tulojen putoaminen jokseenkin kaikissa tuloluokissa sekä hyvinvointiyhteiskunnan vero- ja tulonsiirtomekanismit johtivat siihen, että talouden ajautuessa syvenevään lamaan 1990-luvulla, suurilta muutoksilta eriarvoisuudessa vältyttiin. Vasta talouden elpymisen vaiheessa eriarvoisuus alkoi selvästi kasvaa ja viimeisenä tutkimusvuonna 1997 käytettävissä olevien tulojen eriarvoisuus oli merkitsevästi suurempaa verrattuna vuoteen 1990. Alueista kaupunkimaiset kunnat kohtasivat 1990-luvun syvän laman muita alueita rajummin.
Kulutuksella mitattuna eriarvoisuuden väheneminen pitkällä aikavälillä ei ole ollut yhtä voimakasta kuin tuloilla mitattuna. Kun verrataan vuotta 1990 vuosien 1994-96 keskiarvoon, kulutuksen eriarvoisuus näyttäisi pienentyneen, kun taas tuloihin perustuva eriarvoisuus kasvoi. Tämän taustalla täytyy olla säästämiskäyttäytymisen ero näinä ajankohtina.
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Heikki A. Loikkanen, VATT
p. (09) 703 2947
heikki.loikkanen@vatt.fi
1990-luvun aluekehitys
Alueiden väliset erot tuotanto/asukas -suhteissa supistuivat aina lamaan saakka. Sen jälkeen ne ovat laajentuneet. Laajentumisen taustalla on sekä tuottavuuserojen että työllisyyden keskimääräistä nopeampi kasvu lähtökohtaisesti vauraammilla alueilla. Lähes 1970-luvun alun tasolle kiihtynyt muuttoliike köyhemmiltä alueilta vauraammille on hillinnyt asukasta kohden lasketun tuotannon erojen kasvua, muttei ole suuruudestaan huolimatta sitä estänyt.
On vaikea erottaa laman vaikutusta yleisemmistä tekijöistä ts. teknologian kehityksestä, elinkeinopolitiikan muutoksista, markkinoiden avautumisesta yleensä ja esimerkiksi EU-jäsenyyden vaikutuksesta. On kuitenkin todennäköistä, että nämä muut tekijät ovat olleet selvästi tärkeämpiä. Tätä tukee esimerkiksi havainto, että alue-erot työllisyyden muutoksessa vuosina 1990-1998 ovat syntyneet lähinnä lamasta toipumisen aikana. Kuitenkin myös julkisen sektorin tuotannon ja työpaikkojen kehitys, jonka muutokset liittyvät mitä ilmeisimmin lamaan, näyttää tukeneen jo muutoinkin menestyviä alueita.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
p. (09) 3488 8400
vesa.vihriala@ptt.fi
Asuntomarkkinat 1990-luvulla
Talouden ylikuumeneminen 1980-luvun jälkipuoliskolla ja lama 1990-luvulla vaikuttivat voimakkaasti asuntomarkkinoihin sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Varsinaisessa asumiskulutuksessa tapahtui yllättävän lieviä muutoksia, lama lähinnä hidasti asumisväljyyden kasvua. Asuntotuotannossa koettiin jyrkkä nousu ja rakennusmarkkinoiden ylikuumeneminen 1980-luvun lopulla, jonka jälkeen tuotanto romahti ja koko rakennusala ajautui suuriin vaikeuksiin.
Laman ja sitä edeltävän boomin dramaattisin kehitys liittyi asuntojen hintoihin. Ne kohosivat reaalisesti yli 60 % vuodesta 1986 vuoteen 1989 ja putosivat vuosina 1990-93 vielä jyrkemmin. Asuntojen hintojen raju nousu ja sitä seurannut asuntotuotannon voimakas kasvu koettiin Suomen kaikilla alueilla, myös muuttotappioalueilla. Muutokset olivat kuitenkin jyrkimpiä Helsingin seudulla. Asuntojen hintojen jyrkän nousun taustalla oli suotuisa työllisyys- ja tulokehitys sekä veron jälkeisten reaalikorkojen aleneminen. Pankkien luotonsäännöstelyn purkaminen ilman kysynnän kasvua hillitseviä toimia vauhditti nousua merkittävästi. Lisäksi kasvuvauhtiin vaikuttivat itseään ruokkivat odotukset hintojen nousun jatkumisesta.
Asuntomarkkinoilla, jossa tarjonta reagoi hitaasti, kysynnän muutokset heijastuvat nopeasti hintoihin. Hinnat kääntyivät laskuun 1989, kun korot nousivat. Myöhemmin laskua vauhdittivat asuntojen tarjonnan ja tyhjien asuntojen määrän kasvu sekä kansantalouden lama, jonka myötä työttömyys kasvoi ja tulot supistuivat. Korkojen verovähennysoikeuden supistaminen edisti vielä osaltaan hintojen laskua, jonka pohja saavutettiin vasta vuonna 1995. Asuntomarkkinoiden boomi ja romahdus jättivät jälkeensä suuren joukon ylivelkaantuneita kotitalouksia, joita yhteiskunnan tukijärjestelmät eivät juuri auttaneet. Vuokra-asuntosektorilla ei koettu vastaavanlaisia rajuja hintamuutoksia kuin omistusasunnoissa. Lisäksi asumistukijärjestelmä suojasi varsin kattavasti sekä asukkaat että vuokra-asuntojen omistajat työttömyyden ja tulojen laskun myötä alentuneen vuokranmaksukyvyn seurauksilta.
Lisätietoja:
VTT Seppo Laakso
Kaupunkitutkimus tmi
Raumantie 1, 00350 Helsinki
Puh. (09) 561 2493
Fax (09) 561 2925
seppo.laakso@kolumbus.fi
LAMASTA SELVIYTYMINEN
Pienyrittäjien lamasta selviytyminen
Yrittäjänä menestymiseen vaikuttavat toimialan suhdannetilanne, yrityksen ja yrittäjän henkilökohtaiset ominaisuudet sekä maantieteellinen alue, jolla yritystoimintaa harjoitetaan. Eräänä menestymisen mittarina voidaan pitää yritysten kasvua. Pienyritysten nopea kasvu on suhdannetilanteesta riippumatta erittäin harvinaista. PTT:ssä tekeillä olevan pienyrittäjyyttä ja lamaa koskevan rahoittaman tutkimuksen mukaan lamavuosina 1990-1992 vain 6 prosenttia pienyrityksistä pystyi kasvamaan. Lamaa edeltäneen ylikuumenemisen aikanakin eli vuosina 1988-1990 vain 14 % yrityksistä pystyi kasvattamaan liikevaihtoluokkaansa. Yleisen suhdannetilanteen alkaessa parantua vuosina 1993-1995 12 prosenttia pienyrityksistä kasvoi. Aineisto käsittää useita kymmeniätuhansia yrityksiä. Tutkimus on Tekesin rahoittama hanke, joka on tehnyt yhteistyötä 1990-luvun talouskriisi –tutkimusohjelman kanssa.
Vallitsevaa suhdannettakin merkittävämpi kasvun selittäjä on PTT:n tutkimuksen mukaan yrityksen ikä: uudet yritykset kasvoivat suhdanteesta riippumatta vanhoja yrityksiä nopeammin. Tulokset myös osoittavat, että suhdannevaihtelut eivät muuta sitä tapaa, jolla yrittäjän ja yrityksen piirteet vaikuttavat kasvun todennäköisyyteen. Toisin sanoen, yrittäjän verrattain alhainen ikä ja korkean asteen koulutus lisäsivät kasvun todennäköisyyttä sekä nousu- että laskusuhdanteessa. Esimerkiksi 30-vuotiaiden yrittäjien yritysten kasvun todennäköisyys on noin kaksi kertaa suurempi kuin 50-vuotiaiden.
Lamasta selviytymistä voidaan mitata myös yrittäjänä lopettamisen todennäköisyydellä. Tutkimuksessa ei ole pystytty erottelemaan onko lopettaminen vapaaehtoista vai konkurssin pakottamaa. Yrittäjän henkilökohtaisen varallisuus ja koulutus näyttävät selvästi vaikuttavan poistumisen todennäköisyyteen ja yrittäjyyden jälkeisen työmarkkina-aseman määräytymiseen. Varakkaampien yrittäjien (verotettavalla varallisuudella tai asunto-omistamisella mitattuna) todennäköisyys poistua yrittäjyydestä oli huomattavasti pienempi kuin "vähemmän varakkailla". Tutkimuksessa ei ollut kuitenkaan mahdollisuus selvittää tarkemmin kanavaa, jota kautta varallisuus vaikuttaa ts. missä määrin se mahdollisesti toimii puskurina huonojen aikojen yli, esimerkiksi vakuuksina rahoittajaan päin ja missä määrin se heijastaa sellaisia yrittäjän henkilökohtaisia ominaisuuksia, joita ei voitu tutkimuksessa mitata (kuten luonteenpiirteitä).
Hieman yllättäen yrittäjän korkeampi koulutustaso kasvattaa yrittäjyydestä poistumisen todennäköisyyttä. Selityksenä tähän on se, että korkeasti koulutettujen on muita helpompi löytää yrittäjyyden jälkeen palkkatyötä ts. heillä on usein jonkinlainen valinnan mahdollisuus. Lopettaneista yrittäjistä palkkatyötä löysi itselleen todennäköisimmin nuori, korkeasti koulutettu, Uudenmaan läänin alueella yritystoimintaansa harjoittanut palvelualan yrittäjä. Itä- ja Pohjois-Suomen yrittäjillä puolestaan oli suurin todennäköisyys joutua työttömäksi yrittäjyyden jälkeen. Myös suhdannetilanteella havaittiin olevan merkitystä yrittäjyyden lopettamisen jälkeisiin työllistymistodennäköisyyksiin. Lamaa edeltäneenä talouden ylikuumentumisen aikana esiin tulleet erot alueiden ja erilaisen koulutuksen saaneiden yrittäjien mahdollisuuksissa asettua yrittäjyyden jälkeen työmarkkinoille tasoittuivat laman aikana, mutta kasvoivat uudelleen talouden orastavan nousukauden aikana.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Raija Volk
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
p. (09) 3488 8417
raija.volk@ptt.fi
Lamamuutoksista elämänmuodon muutoksiin?
Näkökulmia laman eettisiin ja henkisiin vaikutuksiin
Talouskriisi loi yhteiskuntaamme sellaiset olosuhteet, joiden merkitystä ei kukaan pystynyt ennalta arvioimaan. Kriisi ei ollut vain taloudellinen ja sosiaalinen katastrofi, vaan se nosti esille useita moraalia koskevia kysymyksiä, joiden ymmärtämiseen ei ollut olemassa valmiita välineitä. Lamamuutosten kuvaaminen henkisellä ja eettisellä tasolla, yli kapean taloussektorin, antaa mahdollisuuden käsittää talouskriisin merkitystä syvemmin.
Osa projektin (Uskonnolliset yhteisöt ja lamassa selviäminen) tutkimuksista tarkastelee uskonnollisten yhteisöjen merkitystä ihmisten henkisenä voimavarana laman aikana ja osa laman esille nostattamia yhteiskuntaeettisiä ongelmia. Laman seurauksena syntyneissä ihmisten henkilökohtaisissa kriiseissä kirkolla on ollut selkeä rooli. Uskonnollisten yhteisöjen antama henkinen ja taloudellinen tuki on auttanut ihmisiä selviytymään ahdingostaan.
Kirkon toiminta suuntautui laman aikana paikkaamaan hyvinvointivaltion palvelu- ja tukijärjestelmien jättämiä aukkoja. Hyvinvointivaltion legitimaatiota ja sen ylläpitämisen motivointia koskeva kriisi on ajankohtainen ongelma, ei vain moraalin vaan myös ihmiskäsityksen kannalta. Yhteys yhteisöllisen elämänmuodon ja moraalin noudattamiseen sitoutumisen välillä on tullut kipeän ongelmalliseksi.
Laman aikana hyvinvointivaltion kannustinjärjestelmään tehtyjä etuuksien heikennyksiä perusteltiin järjestelmän rationalisoimisella ja kannustavuuden lisäämisellä. Nousukauden resurssit olisi mahdollista kohdentaa laaja-alaisen hyvinvointivaltion ylläpitämiseen, mutta ne kohdennetaankin valikoivasti muualle: innovaatiovetoisen tuotannon tehostamiseen ja globalisaatio-orientoituneen kilpailukyvyn parantamiseen. Kannustinjärjestelmän heijastamat arvot ovat yhteiskunnan taloudellisen tilanteen muutoksen funktio.
Projekti antaa välineet arvioida kysymystä, ovatko laman seurauksina pidetyt muutokset todella hyvinvointivaltion ja sen kannustinjärjestelmän toiminnan rationalisoimista vai uudenlaisen arvomaailman omaksumista. Projektimme tutkimustulokset nostavat esiin eettisten näkökohtien merkityksen talous- ja sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa. Talous elpyy, mutta miksi laman seurauksista kärsitään yhä? Mitä selviytymisstrategioita yksittäisellä ihmisellä on laman pitkässä varjossa? Minkälainen moraali on voimassa talouskasvun aikana? Kohdennetaanko kasvavat resurssit hyvinvointivaltion arvojen mukaisesti vai antoiko lama hyvän tilaisuuden ottaa suomalaisessa sosiaalipolitiikassa tiukka kurssin muutos? Oppivatko vallanpitäjät ja kansalaiset valtion pakkotilanteissa mitään ja kehittyykö yhteiskunnan moraali?
Lisätietoja:
Tutkija Liisa Mäkelä
Helsingin yliopisto
p. (09) 1912 4010 tai 040 5718866
liisa.m.makela@helsinki.fi
Lapsiperheiden lama
Laman häviäjiä olivat pienituloiset lapsiperheet
1990-luvulla julkisen vallan vastuu lapsiperheiden hyvinvoinnista väheni talouden säästöjen seurauksena kaikissa perhetuen muodoissa paitsi päivähoitopalveluissa. Vuosina 1991-1999 lapsiperheiden tulokehitys on ollut sitä heikompi mitä matalammalla tulotasolla ne ovat olleet.
Nyt päättyvässä Suomen Akatemian 1990-luvun talouskriisi –tutkimusohjelman hankkeessa tutkija Heikki Hiilamo selvitti, kuinka Suomen perhepoliittinen järjestelmä muuttui julkisen talouden budjettisäästöjen seurauksena.
Suomessa toteutettiin 1990-luvulla kolme taloudellisesti ja periaatteellisesti merkittävää perhepoliittista uudistusta. Vuonna 1994 astui voimaan perhetukipaketti, jossa perhepoliittiset verovähennykset korvattiin lapsilisien korotuksilla. Vuonna 1996 kotihoidontukea leikattiin rajusti ja korvattiin myöhemmin hoitotuella. Syksyllä 1997 tehtiin päivähoitomaksujen uudistus, jossa kuntien tulorajat korvattiin koko maassa yhtenäisellä prosenttipohjaisella maksutaulukolla.
Käytännössä kaikki tehdyt uudistukset heikensivät lapsiperheiden asemaa. Perhetukipaketissa mukana olleen kunnallisverotuksen lapsivähennyksen poistamisen seurauksena myös perusvähennys pieneni. Rajusti kiristyneen verotuksen vuoksi perhepoliittinen verotuki aleni enemmän kuin lapsilisät nousivat. Kotihoidontuen leikkauksen tuloksena kaikkien tutkimuksen yhden ansaitsijan esimerkkiperheiden käytettävissä olevat tulot eli elinvara laski selvästi. Päivähoitomaksuperusteiden uudistukset taas nostivat kaikkien esimerkkiperheiden päivähoitomaksuja.
Pienituloiset perheet ovat menettäneet enemmän kuin keskivertoperheet. Kahden ansaitsijan keskivertoperheen elinvara nousi 1991-1999 reaalisesti 6,4 prosentilla, pienituloisen perheen vain 3,4 prosentilla. Yhden ansaitsijan perheissä samat luvut olivat alemmat eli keskivertoperheellä 5,3 prosenttia ja pienituloisella perheellä 2,3 prosenttia. Tulokehitys perheissä on ollut sitä alhaisempi mitä vähemmän perheellä on ollut työmarkkinoilta hankittuja ansiotuloja.
Hiilamo toteaa, että Suomen perhepolitiikka pitää edelleen sisällään runsaasti pohjoismaisen ideaalimallin mukaisia ominaisuuksia. Laman aikana tehdyt leikkaukset eivät aiheuttaneet syvää rakenteellista muutosta suomalaisessa perhepolitiikassa.
Lisätietoja:
VTL Heikki Hiilamo
p. (09) 6122 2011 tai 050 594 1751
heikki.hiilamo@tarinatalo.fi